Mistä 60-vuotias ukko oli saanut askeleihinsa kepeyttä, käsivarteensa nuorekasta joustavuutta ja kestävyyttä, sitä kaikki ihaillen ihmettelivät. Miekka oli koholla, tuuli heilutti tuuheita, harmaita viiksiä, liikettä oli joka jäntereessä. Pienen mutta tärkeän kunnaan valtaamisen oli hän asettanut savolaisilleen lähimmäksi tavoitteeksi, ja hän syöksyi sitä kohti sellaista vauhtia, että nuorten miesten oli vaikea pysytellä mukana. He seurasivat häntä kumminkin intoa hehkuen.
Mutta yhtäkkiä vaipui iskuvalmis miekka alas, ukko juoksi vielä pari askelta ja kaatui maahan. Kiväärinluoti oli lävistänyt vanhan rinnan.
Pari miestä pysähtyi häntä katsomaan ja auttamaan. He näkivät veren pulppuavan rinnasta ja ymmärsivät, mitä oli tapahtunut.
Mutta vanha majuri nojasi raskaasti auttajansa käteen, ikään kuin pyrkien vieläkin nousemaan. Ja hän läähätti:
— Maltahan, Heikki… minä tulen…
Samassa hän kumminkin lyyhähti kokoon, näytti jo ymmärtävän miten oli käynyt, ja kuiskasi:
— Näin, Heikki, näin minä olen elänyt ja taistellut.
Santeri Ivalo