— No, arvostelijani, kuinka kuuluu tuomio? kysyi hän. Onko armoa ollenkaan?
— Kaunista, — lue lisää Juuso! En ole tuommoista kuullut enkä tuntenut koskaan.
— Tottako, se ei siis sinusta ole mitätöntä?
— Voi, sitä en tiedä, en tiedä ollenkaan onko se hyvää vai huonoa, se voi olla kumpastakin. Mutta noin kun sinä luet, on se minusta kaunista.
— Vaan jos jokainen sanoisi niin?
— Kenties eivät muut sano, elä luota minuun. Mutta jatka, jatka!
Juuso jatkoi. Tunti kului aivan huomaamatta, he istuivat yhä paikoillaan. Eivät kuulleet kun ulko-ovessa käytiin eikä joutanut kumpanenkaan huomaamaan, että uusi kuuntelija oli hiljaa ilmestynyt ovelle ja jäänyt siihen seisomaan. Juuso luki vain, käänsi lehtiä ja luki, ja Elna ei liikahtanutkaan piilossaan. Vasta näytöksen lopussa kohautti Juuso katseensa.
Hilda astui esiin ovelta.
— Todellakin, täällähän onkin tärkeä kokous ja hauska, virkkoi hän naurahdellen.
Juuso hypähti pystöön ja Elna kääntyi kummissaan katsomaan. Vaan Hilda jatkoi leppeästi, harmistumattomalla ja ihastuneella äänellä.