— Kutsumatonnakin vieraana sain toki vähän kuulla. Sinä Juuso, milloin olet kirjoittanut tuon suuren näytelmän? Vaikka vain kipeneen kuulin, niin siihen jo minäkin vallan innostuin. Sinä poika, joka et meille ole puhunut sanaakaan!
— En ole uskaltanut puhua kellekään, salaisuutenani olen sen kirjoittanut ja kätkenyt. Ensi kerran sitä nyt on kukaan kuullut.
— Ja se ensimmäinen oli Elna!
— Niin, hän oli minusta arvostelijaksi vaarattomin…
Hildan silmä yritti liekitsemään, vaan hän sammutti tahtonsa voimalla sen tulen ja virkkoi ystävällisesti:
— Vaan nyt kun kerran olet vähän lukenut, nyt sinun täytyy se lukea meille kokonaan. Sinä aijot tarjota sen teaatteriin?
— En ole aikonut mitään. Pelkään, ettei se onnistuisi.
— Se onnistuu! Vaan meille ensin.
— No, te saatte sen kuulla, tuomitkaa sitten! Kutsutaan joskus tänne
Vilho ja Helmi…
— Heidät tapasin juuri äsken kadulla ja me sovittiin siitä huomisesta hiihtomatkasta… Ah, kuule, nyt keksin ohjelman, sinä otat huomenna vihkosi mukaan hiihtoretkelle, me hiihdämme Vanhaankaupunkiin erääseen taloon jonka tunnen ja siellä sinä hämmästytät heidät lukemalla teoksesi. Hei, siitä tulee hauskaa!