Juotiin innolla se malja. Tunnustettiin, että tuossa oli todellakin selvästi lausuttu se, mitä aika vaatii nousevalta polvelta ja joku huomauttikin erityisessä puheessa, että siinä se on syy, miksi nykyinen nuoriso melkein pienuudesta pitäin on kasvatettava ymmärtämään aikaansa ja tehtäväänsä siinä.

— Tuo puheesi sinun täytyy kirjoittaa ja painaa »Kyntäjään», kehotti yksi joukon nuoremmista.

— Peijakas, sitäpä voisi miettiä, huudahti Heikki, ikäänkuin jos hän ei sitä olisi tullut ennen ajatelleeksikaan. — Vaan Juuson artikkelin minä työnnän paperikoriin.

Hetkisen puheensa jälkeen hiipi Heikki klubista pois, — myöhään kapakassa istuminen ei kuulunut hänen ohjelmaansa ja hänellä oli se hyvä puoli, että hän raski erota kesken kuumimmankin innostuksen, sillä itse ei hän oikeastaan innostunut koskaan, hänen arvostelukykynsä ei nukahtanut hetkeksikään. Muut jäivät vielä jatkamaan, — jatkakoot!

Ulkona pyrysi, jäinen viima puhalsi katuja pitkin, vinkui telafoonilangoissa ja liehutti katulyhtyjen liekkejä vuoroin leimuamaan, vuoroin tupsahtamaan. Heikki nosti turkinkaulustan pystöön, pisti kädet taskuihin ja purjehti niin laitatuuleen puiston poikki ja kotiaan kohden. Hän oli iltaansa tyytyväinen; olihan hän esiintynyt niin, että saattoi sen tileihinsä merkitä varmaksi »vastaavaksi». Saa nähdä, eikö siitä jo välemminkin rupea näkymään jälkiä. — Heikki hymyili itsekseen kävellessään. Hän ei ollut puhunut mitään siitä, että jokainen koettakoon tiiliä latoessaan pysyä toisia ylempänä, eikä siitä, että se mies on, joka niin taitavasti latoo, että onnistuu pääsemään rakennusmestarien huomioon… Mutta vetäköön sen johtopäätöksen jokainen itse, jolla siihen älyä riittää…

* * * * *

Valtiopäivät joutuivat, edusmiehiä saapui pääkaupunkiin ja siellä heidät jo kohta tutustutettiin niihin suunnitelmiin ja ohjelmiin, joita oli valmiiksi laadittu. Tähän aikaan, valtiopäiväin alkaessa ja alettua, olivat ahkerasti juoksussa ne lukuisat nuoret miehet, varsinkin lakitieteilijät, jotka valtiopäiväin suuresta runsaudensarvesta aina pyrkivät kilvan kahmasemaan itselleen siitä vuotavia pisaroita, mikä valiokunnan sihteerin tai tulkin viran muodossa, mikä muussa toimessa, tilapäisessä tai vakinaisessa. He juoksivat asianomaisten luona kumartelemassa, tiedustelivat toiveitaan ja panettelivat kilpailijoitaan. Mutta se kannatti, palkka oli hyvä sille, joka paikan sitten saamaan sattui.

Heikkikin oli päättänyt hankkia itselleen tuollaisen sihteerin toimen ja hänellä oli varmat toiveet saadakseen sen, — paljo tuttavuuksia ja hyviä puoltajia. Johan yksin tulotkin ansaitsivat vähän ponnistella, vaan Heikki ajatteli vielä etemmäskin. Siitä on meriittiä, tulee huomatuksi ja saa olla kaikkialla mukana. Ja vielä enemmän: sai tilaisuutta rakentaa hyviä tuttavuuksia, ottaa osaa virattomampiinkin kokouksiin ja neuvotteluihin ja päästä siten perehtymään sisimpiin vaikuttimiin, etäisimpiin tuumiin ja tarkoituksiin. Olihan siitä työtä, vaan hyvä puoli oli toki siinä, että saattoi sitä teettää muillakin, maksaa mitä ilkesi ja itse kantaa täyden määrän. Se oli jo esimakua siitä virkamahtisuudesta, jonka omistajaksi sitä kumminkin tuli joutumaan.

Hän sai toimen ja tunsi olevansa siinä oikealla paikallaan. Tällä valtiopäiväajalla hänen itseluottamuksensa suuressa määrin kasvoi ja hän rupesi tuntemaan itsensä kypseksi ryhtyäkseen suoranaisemmin toteuttamaan omia aikeitaan. Hän juoksi miesten asioita, välitteli eri ryhmäin välillä ja teki sen taitavasti kuten lupaava valtiomiehen alku ainakin. Ja hänen terävä silmänsä ja tarkka henkilöjen tuntemuksensa tuli pian yleisemminkin huomatuksi.

Näiden valtiopäiväin aikana pidettiin suomalaisessa puolueessa useita yksityisiä kokouksia, joissa erityisesti neuvoteltiin, mitä olisi tehtävä sen yhä selvemmin huomatun epäkohdan johdosta, että maan kaikki raha- ja liikeolot olivat melkein yksinomaan vastapuolueen käsissä, joka siis näillä taloudellisilla aloilla yksin isännöi, yhä ävertyi ja pysyi mahtavana. Tämä oli Heikin mieliaine, tuo tuuma, että puolueen varallisuusoloja ruvettaisiin parantamaan, oli hänestä koko liikkeen tukevin kohta, sen huippu ja kukka. Se oli jo muuten laajalle levinnyt mielipide maassa, että pitäisi ruveta perustamaan omia liikkeitä ja yhtiöitä ja tämä into voitti myötään yhä enemmän alaa. Noissa kokouksissa tehtiin siitä syystä nyt jo suunnitelmia eri laitoksia varten, neuvoteltiin koottavista pääomista, jopa käytettävistä miehistäkin. Näitä neuvotteluja seurasi Heikki suurella tarkkuudella, korvat höröllään, ne avasivat hänelle aivan uusia näköaloja ja herättivät uusia tuumia ja toiveita. Ne toiveet muodostuivat valtiopäiväin kuluessa yhä selvemmiksi ja tarkkapiirteisemmiksi ja säätykokouksen lopulla oli hänellä suunnitelmansa valmis. Hän ei puhunut siitä kellekään, teki vain hiljaisuudessa valmistuksiaan. Mutta yksinään ollessaan ja suunnitelmiaan rakennellessaan hän joskus itsekseen kuiskaili: