— Nyt täytyy joutua, nyt ehtiä mukaan näille alkaville apajoille! Tässä on tie, jota voi suorimmin ja nopeimmin viskautua yhteiskunnalliseen arvoon ja asemaan, — pitää vain olla ajoissa paikalla!
Ja kohta valtiopäiväin loputtua jätti hän yhtäkkiä kaikki muut hommansa ja ansionsa, luovutti ne muille tarvitseville ja katosi pois pääkaupungista, lähti maalle lukemaan, viimeistelemään tutkintojaan. Hän poistui ajaksi näyttämöltä, mutta mennessään jo riemuitsi hän ajatellessaan, kuinka hän sieltä taas kerran ja piankin pulpahtaisi esiin, ponnahtaisi ohi toisista, jotka jäisivät katsomaan ällistyneinä ja tyhmistyneinä.
XII.
Parvi pientä väkeä, tyttöjä ja poikia, sihisi Juuson ympärillä kun hän eräänä syyspäivänä, kantamus kouluvihkoja kainalossaan, astui ulos kadulle muutamasta Helsingin uudesta yksityisestä yhteiskoulusta, jossa hän nykysin antoi kielitunteja. Juuso katseli mielihyvissään hilpeästi edelle juoksevaa joukkoa. Mutta samassa huomasi hän sen keskestä astuvan vastaansa tanakan miehen, pyylevän ja varmannäköisen, jonka yläruumis ei kävellessä hitustakaan hievahtanut ja joka kantoi päätään liikuttamatta takakenossa.
— Terve pitkästä ajasta! huudahti silloin Juuso, sillä sehän oli Heikki tuo vastaanastuja, sama vanha asento, vartalo ehkä entistään hiukan pyöreämpi, mutta siksi juuri sitä tukevamman näköinen.
— Terve pariisilainen, muistithan jo palata kotimaahankin, vastasi
Heikki, pysähtyen tarkastelemaan Juusoa.
— Olenhan ollut kotona jo monta kuukautta, vaikk'en sinua ole sattunut näkemään.
— Niin, minä olenkin ollut vähän piilossa, olisi jo aika päästä näistä lukupuuhista erilleen, puhui Heikki puoleksi syrjään kääntyneenä, ikäänkuin pahalla omallatunnolla, että luvut olivat näin kauan kestäneet, vaikka tavallisten olojen mukaanhan ei Heikillä vielä ollut mikään valmistumisen aika. Sitten hän taas tarkasteli Juusoa ja jatkoi hiukan pilkallisesti: — No, oletko jo kuinka eurooppalaistunut, — niin puku ja parta kyllä, mutta muuten? Sinä kirjoittelit sieltä toisinaan hyvin yleismaailmallisia mietteitä.
Nyt Juuso vilkastui, tultiin näet suoraan asiaan, josta hän oli juuri tahtonutkin Heikin kanssa puhua. Hän lähti seuraamaan Heikkiä kappaleen hänen matkansa suuntaan väittäen innokkaasti:
— Ei yleismaailmallisia, vaan rehellisiä ja rauhallisia. Ne mielipiteet mulla on ollut aina ja tulee olemaan vastakin. Vaan te täällä muutatte kurssia ja minua on tottapuhuen melkosesti suututtanut tuo teidän uusi valtioviisautenne, jonka palvelukseen nyt »Kyntäjäkin» on joutunut.