Marski hurjistui.
— Sulhanen, — kirottu viettelijä hän on, kavala luikertelija, hirtehinen…!
— Kuinka tahdotte, hän on nyt kaikissa tapauksissa Turussa, on tullut sinne vasiten häitään viettämään, mukanaan seurue, herttualta huomenlahjat. Minun suora neuvoni on, että kiirehditte häitä, kaikki päättyy silloin vielä hyvin.
Marski oli kavahtanut pystöön, jättäen juuri alotetun ateriansa kesken.
— Kiitos neuvostanne, minä olen pitävä huolta nimeni kunniasta! virkkoi hän piispalle ja huusi samalla ovelta: — Eenokki, hevoset heti valjaisiin ja huovit satulaan…! Kyllä minä tässä häävuoteet valmistan!
Äkäsin askelin käveli marski sitten edestakasin lattiata pitkin, kysellen piispalta lähempiä tietoja tuosta häväistysjutusta. Muuta ei piispa osannut selittää, kuin että marskin veljentytär oli mahtanut kirjeessä sulholleen kertoa tilastaan ja pyytää tältä apua, ja herttua oli sen johdosta nyt varustanut nuoren junkkarin häämatkalle. Samanlaisia kirjeitä, joissa herttua kehotti taivuttamaan marskia myöntyväisyyteen, kuuluvat muutamat muutkin ylhäiset henkilöt Suomessa saaneen, ja itsellään oli marskilla useita kirjeitä vastassaan.
— Se on ilmeistä, tarkotettua häväistystä, herttua koettaa masentaa minut, äyväsi marski.
Vaan hän sai samalla kuulla piispalta vielä merkillisimpiä asioita. Samassa seurassa, kuin Hieronymus Birckholtz, oli Turkuun saapunut herttuan laittama lähetystö, jolla oli toimeenpantavanaan uusia määräyksiä Suomen hallinnosta. Valtioneuvosto oli muitta mutkitta määrännyt Suomessa olevan sotaväen päälliköksi Flemingin sialle Kaarlo Hornin, taikka, jos ei tämä siihen suostuisi, jonkun muun Suomen herroista, ja muutenkin tuli lähetyskunnan tarkastaa Flemingin toimia Suomessa. Näiden määräysten johdosta vallitsi suuri levottomuus Suomen aateliston joukossa ja lähiseudun aatelismiehiä oli siitä syystä rientänyt Turun linnaan neuvottelemaan. Marskin poissaolo oli siellä kaiken lisäksi vaikuttanut aivan yleistä epävarmuutta.
Marski oli näitä kuunnellessaan taas käynyt kylmäksi ja varmaksi:
— Ja tämä kaikki vastoin kuninkaan nimenomaista käskyä ja sodan uhatessa rajalla, virkkoi hän hiljaa ja puolittain kuin itsekseen.