»In salutem virginum — bibas!
Absentium, presentium,
Et qvotqvot venientium, — bibas!»
Reippaasti remahti laulu hilpeässä juomaseurassa. Vaan kun laulu oli lopussa ja sen jälkeen hetkisen äänettömyys vallitsi, silloin virkkoi aivan vakavasti ja varmasti eräs seurassa olevista suomalaisista Hieronymolle:
— Oikein on, että otat asian iloiselta kannalta, vaan mikäli marskin tunnen, en usko hänen taipuvan tuumiisi sittenkään. Miten silloin häittesi käy?
Hieronymokin kävi tuosta tuokioksi vakavaksi ja viivähti kotvasen, ennenkuin vastasi:
— Sekin tapaus on otettu huomioon, silloin katkastaan juhlat hetkeksi ja käydään toiseen leikkiin. Talven pimeimpänä yönä ajetaan Kuitiaan ja viedään sieltä morsian holhoojan luvatta ja varkain, — tyttö itse ei muuta toivokaan, ensi viittauksestani on hän valmis rientämään vastaamme. Ja häät vietetään silloin Tukholmassa tai Strömsholmassa tai marskin tiloilla Uplannissa, komeita juhlia voidaan pitää sielläkin.
Näin Hieronymus aikeitaan kuvaili, koettaen heittäytyä leikilliseksi, vaan näkyipä sentään, että asia ei hänestä pelkkää leikkiä ollut. Ja tulisesti hän tovereilleen jatkoi:
— Mutta sinä yönä täytyy ratsujemme osottaa, mihin kykenevät eikä saa silloin miehetkään säikkyä pieniä railoja Ahvenanmerellä. Kuinka tahansa: tyttö on tuleva täältä mukaani Ruotsiin tavalla tai toisella, sillä hän on minun!
— Oikein. Anna Flemingin malja!
— Ja onnellisen sulhasen malja!
— Ja marski Flemingin malja!