— Teidän ruhtinaallinen armonne, koko ajan olen työskennellyt sen tarkotuksen saavuttamiseksi, jota varten viime talvena sain loman ja matkustin Suomeen: jouduttaakseni häitäni ja mennäkseni naimisiin, vaan siinä on ollut niin monenlaisia pikkuesteitä ja vaikeuksia.
Herttua hymähti:
— Pikkuesteitä! — ethän sinä kuulu päässeen mihinkään alkuunkaan. Ei, poikani, nyt loppuu lomasi, sillä jos tätä menoa jatkat, saat viisikymmentä vuotta puuhata avioliittoasi ja kumminkin kuolet naimatonna. Mitä sinä nytkin täällä Räävelissä teet ja mistä tulet?
— Suomesta, toissapäivänä saavuin tänne.
— Ja poikamiehenä. Ei, tästä hetkestä alkaa palveluksesi taas!
Vaan nuori suosikki pyysi nöyrällä äänellä:
— Vielä yhden päivän lomaa pyydän, teidän ruhtinaallinen armonne, yhden päivän vain ja yön, ja silloin on koko tarkotukseni saavutettu.
— Mitä, tarkotuksesi? kysyi herttua kummissaan. — Oletko menettänyt järkesikin, tyttösi ainakin olet menettänyt, hänhän on Puolassa, luostariin suljettuna.
— Menettänyt … Puolassa … luostarissa, minunko tyttöni, — eikö helkkarissa!
Herttua huomasi suosikkinsa kasvonilmeistä, että tämä tiesi asiasta enemmän, ja kysyi: