Herttua teki myöskin lähtöä Fitinghoffin hovilta, sanoi tahtovansa maata tämän yön laivassaan, koska viime yönä maissa oli nähnyt pahoja unia. Hetken kuluttua siis koko seurue nousi satulaan ja lähti verkkasesti ratsastamaan ylängöltä, jossa kartano sijaitsi, alas laaksoon, jonka peitti tiheä metsä. Ääneti ratsastettiin alkutaival, herttua näytti olevan mietteihinsä vaipuneena eikä seuralaisetkaan silloin tohtineet häntä lörpötyksillä häiritä. Vaan siellä metsätiellä kutsui herttua Hieronymon rinnalleen ja virkkoi, kun he vähän olivat erottautuneet muusta joukosta:
— Katkasit äsken kertomuksesi puhuessasi siitä matkatoverista, joka sinua seurasi Saksasta. Kuka oli tuo liian avomielinen mies?
— Teidän ruhtinaallisen armonne läheinen sukulainen, vastasi Hieronymo hymähdellen.
— Sen jo arvasin, Kustaa Eerikinpoika siis. Onko tuolla heikolla, haaveilijalla veljenpojallani todellakin joitakin tuumia?
— Sekavia ne ainakin ovat ja niiden pääponsi tuntuu olevan, että hänellä on ääretön halu ja ikävä takasin kotimaahansa ja äitinsä luo. Suomeen hän siis kaikin neuvoin pyrkii. Olenpa jo pari vuotta sitten hänet Suomessa tavannutkin valepukuisena, vaan silloin oli hänen kiireesti paettava pois maasta Flemingin huoveja, ainoastaan naisjuonilla pääsi hän vapauteen.
— Hänellä on siis suosijoita Suomessa. Äitinsä?
— Ehkä muitakin. Nytkin on häntä nähtävästi yllytetty käyttämään hyväkseen kotimaansa hajanaisia, levottomia oloja, saadakseen päähänsä isänsä kruunun, mutta häneltä puuttuu itseltään rohkeutta ja yrittelijäisyyttä sellaisiin toimiin.
Herttua vaipui taas hetkeksi mietteisiin, hän näytti mielessään harkitsevan tuota mahdollisuutta, että Eerik-kuninkaan puolue vielä kohottaisi päänsä lisäämään valtakunnassa vallitsevaa yleistä hämminkiä. Mutta tuo mahdollisuus ei näyttänyt häntä pelottavan, puolittain leikillisesti hän virkkoi:
— Kunpa koettaisi, minä en sitä panisi pahakseni, jos vain kujeet Suomeen kohdistuisivat. Saisipa Fleming muutakin ajattelemista, kuin meidän vallan vastustamista. Ja toista veljenpoikaani se pakottaisi ryhtymään johonkin edes ratkaisevaan. Puolan kuninkaan täytyisi joko antaa meille täyden vallan, taikka…
Herttua katkasi lauseensa, ratsasti hetkisen ääneti ja virkkoi taas: