— Niin, katsos, minäkin olen ruvennut toimimaan valtiollisella alalla, kuiskasi Ebba-rouva leikillisesti, yhä vieläkin äskeisen hilpeän mielialansa vallassa.
— Ne eivät ole naisten toimia ne, — kunhan sinä et tee erehdyksiä, vastasi marski nyt leppeämmin.
— En minä, — jos eivät muut, lisäsi rouva vilkasten syrjäsilmällä ratsuiltaan nousseiden nuorten puoleen, jotka lämpimissään ja vallattomina siinä vielä hevosiaan taputtelivat. Klaus Fleming siirsi myös katseensa sinne päin ja se viivähti siellä kotvasen aikaa, sillävälin kuin Ebba-rouva kertoi hänelle Pyhäjärvellä sattuneesta vaunutapaturmasta. Mutta sanaakaan virkkamatta marski sitten kääntyi pois ja astui takasin rakennuksen väljälle kuistille, jossa joukko muita suomalaisia aatelisherroja istui.
Vaan Vääksyn toimekas emäntä oli jo myöskin taloustoimistaan ehättänyt vieraita vastaan ja saatteli Ebba-rouvan lepäämään talon väljään vierastupaan. Huoneet kuhisivat siellä täynnänsä väkeä, palvelijoita juoksi edestakasin ja tottuneen emännän silmällä katseli Ebba-rouva mielihyvällä, kuinka ketterästi ja tarkasti Vääksyn emäntä, Kaarina Hannuntytär, itse valvoi ja järjesti kaikkia moninaisia häävarustuksia. Hän oli jo yli 50-vuotias nainen, vaan vielä komea ja ryhdikäs, ja aivan ihmetellen näkivät vieraat, etteivät ne monet, kirjavat elämänvaiheet, joiden läpi tämä nainen oli kulkenut, olleet riistäneet hänen kasvoiltaankaan niiden entistä, nuorteaa suloa.
Kaarina Hannuntytär, Vääksyn toimekas emäntä, oli aatelitonta alkujuurta, papin tytär Tukholmasta, joskin äitinsä puolesta mahtavaa ja sitten onnetonta Sturen sukua. Hän oli aikoinaan elänyt hovipiireissä hänkin ja jo aivan nuorena synnyttänyt kolme lasta, joiden isä oli Kustaa Vaasan toinen poika, Suomen herttua Juhana. Rikkaana ylhäisen rakastajansa suosiosta oli hän Juhanan loistoaikoina Turussa mennyt naimisiin Juhanan hovipalvelijan Klaus Vestgöthen kanssa, joka oli suomalaista aatelia, ja elänyt hänen puolisonaan pari onnellista vuotta Suomen herttuan iloisessa hovissa Turussa. Vaan Eerik kuninkaan kukistettua veljensä loppui se onnellinen elämä; Turun valloituksen jälkeen v. 1563 mestattiin Klaus Vestgöthe Juhanan kannattajana ja Kaarina rouvan koko omaisuus, kalleudet, vaatteet, kaikki, ryöstettiin niin puhtaiksi, ettei hänelle jäänyt riepua, mihin kääriä silloin vastasyntyneen tyttärensä Birgitta Vestgöthen, vaan täytyi hänen esiliinaan kapaloituna kantaa pois pienokaisen isävainajan kodista. Köyhyydessä ja puutteissa eli Suomen vangitun herttuan entinen lemmikki senjälkeen seitsemän pitkää vuotta työllään elättäen lapsiaan, kunnes hän, Juhanan noustua valtaistuimelle, sai tältä eläkkeekseen Vääksyn kartanon Kangasalla. Täällä oli hän mennyt toisiin naimisiin kuninkaan voudin ja läänitysmiehen Lauri Hordellin kanssa, joka nyt kumminkin muutamia vuosia sitten hänkin oli kuollut. Tämä näin monien vaiheiden läpikäynyt Vääksyn rouva naitti nyt pois tuon äskenmainitun, avioliitostaan Vestgöthen kanssa syntyneen tyttärensä Birgitan, jonka oli puolisokseen pyytänyt nuorin mahtavaa Stenbock sukua, Kustaa, leskikuningatar Katarinan ja Ebba Flemingin veli. Se oli ylhäinen liitto ja siksi olivat häät Vääksyssä päätetyt vietettäviksi kaikella ajanmukaisella komeudella ja siksi oli sinne Suomen aatelisto niin lukuisasti kutsuttu ja saapunut.
Väsymättömänä hyöri nyt toimekas emäntä viimeisissä varustuksissa käyttäen häävieraiksi saapuneita naisia apunaan.
— Elina, lapseni, vartioi sinä tätä hillokeittoa, sillaikaa kuin minä pidän seuraa viimeksi tulleille vieraille, kuiskasi hän Elina Finckelle, joka jo edellisenä päivänä oli saapunut häätaloon, tavattuaan vanhempansa Hämeenlinnassa.
— Oi, Elina tarvittaisiin täällä, hän on niin taitava seppeleen punoja. Ehkä voi Sigrid paremmin hoitaa hillokeittoa.
Se, joka näin puuttui puheesen, oli arvokkaan näköinen, keski-ikäinen rouva, joka naisten huoneessa johti nuorten neitosten iloista parvea, kun se siellä viimeisteli morsiamen hääkoristeita.
— Kiitos, kaimaseni, kiitos, vastasi Vääksyn emäntä sydämmellisesti. — Käytä sinä vain nuoria apulaisiamme mihin he parhaiten sopivat. Ah, kuinka sinä Kaarina meitä paljo autat!