— Enkä minäkään. Tässä on keskustelu tarpeeton.
— Niin minustakin.
— Hyvä. Ehkä suvaitsette niin ollen joksikin ajaksi asettua tähän linnaan, kunnes kuningas itse saapuu »vakuutuksianne» tutkimaan ja ratkaisemaan, — se on hänen käskynsä. Jos teillä sitä ennen on kartanoissanne tai perheessänne jotakin tärkeää toimitettavaa, voitte käydä sen toimittamassa, vaan aamuksi toivon teidän ehtivän tänne takasin. Ratsuväen osasto tulee siihen asti teitä seuraamaan.
Horn oli käynyt kalpeaksi, hän ei olisi kumminkaan uskonut Flemingin uskaltavan mennä noin pitkälle, varsinkaan täällä Vironmaalla, jonne hänen valtansa oikeastaan ei ulottunut. Mutta hän uskalsi, ja vielä kerran oli tuo mies siis sulkeva hänet vankilaan, — ehkä vievä taas mestauslavalle saakka… Syvällä, syvällä ovat vihan juuret… Horn seisoi tuokion liikahtamatta, kumarsi sitten jäykästi ja poistui. Ja ratsujoukon saattamana lähti hän kohta ajamaan linnasta tiloilleen.
Vaan hieman levottomana ja hajamielisenä astui marski perheensä luo, joka kylläkin tiesi, kuka vieras hänen luonaan oli ollut. Ebba-rouva ja Anna tiesivät näet marskilla olleen aikomuksen vangita Hornin, mutta olisivat hartaasti suoneet, ettei hän olisi tuohon tekoon ryhtynyt, jota koko valtakunnassa olisi paheksittu. Arastellen kysäsi Ebba-rouva:
— Matkustiko Kankaisten herra pois? Siis et tahtonut häntä kumminkaan sulkea vankilaan?
— Se ei ole sanottu, huomenna se nähtänee.
Kuten tapansa oli, ollessaan kärtynen ja eperöivä, meni marski aikusin nukkumaan, — uni hänelle aina epäilyttävät tuumat selventi ja vahvisti hänen tarmonsa, jos se rupesi horjumaan.
Vaan aamulla herätti marskin ensimmäiseksi Suomen puolelta yötä myöten purjehtinut pikalähetti, joka toi hänelle sanoman, että Ruotsista kuuluu epäilyttäviä uutisia. Prinkkalan herra oli kohta marskin lähdettyä Turusta saanut Ruotsin saaristossa olevilta Flemingin vakoojilta viestin, että ruotsalainen laivasto teki liikkeitä Tukholman edustalla, valmiina lähtemään merelle, ja ne enteet olivat vanhasta linnanisännästä olleet siksi huolettavia, että hän lähetti siitä sanan Flemingille itselleen. Marski puisteli viestin saatuaan epäillen päätään, mietti kotvasen, mutta päätti sittenkin kohta palata Suomeen, hänkin laivastonsa luo… Turun edustallapa sitten yhdyttänee… Hän lähetti lähtökäskyn laivaansa, kaupunkiin majoitetulle miehistölleen sekä Kaarina-rouvalle, jonka siis piti vuorokautta aikusemmin kuin alkujaan oli sovittu katkasta yhtymisensä poikansa kanssa.
Linnassa syntyi myös hälinää ja liikettä; marskilla oli vielä ennen lähtöään erinäisiä asioita toimitettavana ja hän käski perheensä odottaa lähtövalmiina, kunnes hän joutuisi. Siksi istuivat Ebba-rouva ja Anna sinä aamupäivänä matkapuvuissaan naistenhuoneen ikkunasyvennyksessä, josta näköala oli pihalle päin, katsellen kuinka linnaväki siellä kiireissään juoksenteli edestakasin marskin asioilla.