Toiset nauroivat ja tähän iloseen tapaan jatkettiin tarinoita ehtimiseen. Vaan marski istui ääneti pöydän päässä leukaansa käsivarteensa nojaten. Hän hymähti, kun kuuli jonkun sattuvan sukkeluuden, vaan kävi kohta taas vakavaksi ja miettiväksi. Eikä hänen maljansa tyhjennyt tiheään kuin ennen. Anna Fleming, joka emännän apulaisena kulki pöydän ympärillä täytellen maljoja, viivähti usein ihmeissään setänsä takana, kun tämän maljaan ei enää syvennytkään täyttämisen lovea.
Anna viivähti siinä miesten juomapöydän seutuvilla tosin muistakin syistä. Emäntätoimissa touhutessaan seurasi hän suurimmalla jännityksellä herrojen puheita ja varsinkin heidän kaskujaan talonpoikaisjohtajista ja näiden kohtaloista. Siinä puhuttiinkin niistä paljo, puhuttiin Ilkasta, Poutusta, Krankasta ja muista, kerrottiin pilajuttu toisensa perästä, vaan sitä nimeä, josta hän niin hartaasti olisi halunnut kuulla, ei mainittukaan. Näytti aivan siltä, kuin hänen sulhonsa ei olisi ollutkaan mukana kapinijoukossa … taikka oliko hän niin aivan huomaamattomana kaatunut ja huvennut, ettei kukaan ollut välittänyt hänen kohtalostaan ottaa selkoa? Ja kumminkin tiesi hän Hieronymus Birckholtzin nimen kapinan alussa merkinneen hyvinkin paljon.
Anna teki taas kierroksen pöydän ympäri ja saapui marskin istuimen taa, ruveten täyttämään hänen maljaansa.
— Ei mulle enää, tyttöni, minä olen väsynyt…
— Taasko tuntuu Plissovan haava? kysyi Anna sedältään.
— Ei enää Plissovan haava, muut haavat ovat jo pahemmat.
Ja marski viittasi Olavin luokseen:
— Ole sinä isäntänä täällä, minä olen vanha, tarvitsen jo päästä levolle.
Hän rupesi jo nousemaan pöydästä. Vaan samassa tuli vanginvartija sisään tiedustelemaan marskilta, miten tuodut vangit olivat linnaan sijoitettavat, — niitä oli tutkittavaksi tuotu koko joukko, jotta selvä saataisiin kapinan todellisista syistä. Anna kuunteli sitä jännityksellä, henkeään pidätellen … vaan ei nytkään mainittu hänen sulhonsa nimeä… Marski antoi määräyksensä ja vartija poistui. Mutta samassa käännähti marski Olavin puoleen:
— Entä sinun Ulvilasta tuotu vankisi, onko hän jo täällä?