— Sääli iloista miestä, lankoni hän on ja paljo hänestä aikoinaan pidin. Mutta syyttäköön itseään … hän lähti alunpitäin väärälle tolalle — siitä häntä varotin — ja rupesi vaaralliseen peliin, — siitä hän nyt palkkansa saa.

— Ja mikä se palkka on, — hirttoköysi?

— Niin, kapinankiihottajan palkka, — sääli hilpeää miestä…

Anna vetäytyi lohdutonna yksinäisyyteensä miettimään. Silloin kuuli hän eräänä aamuna Olavin kertovan Prinkkalan herralle, että hän, koska keli rupee huononemaan, huomenna lähtee pienellä huovijoukolla noutamaan Yläneeltä erään kalliin vangin Turkuun … valmistettakoon sille otukselle varma paikka asunnoksi. Tuskan hiki nousi Annan ohimoille ja hän virkahti puoliääneensä: nyt, taikka se on myöhää!

Viipymättä käski hän valjastaa hevosen, — sanoi Olaville lähtevänsä virkistyksekseen ajelemaan — ja ajajakseen hän valitsi tuhmimman ja juopoimman rengin, minkä linnassa tunsi. Pienen mytyn hän varusti rekeensä ja lähti niin enempää ilmoittamatta ajamaan ulos kaupungista. Hän ei enää osannut arastella mitään, omituinen pakko ikäänkuin ehdottomasti ajoi häntä toimimaan… Eikä hänellä kumminkaan ollut vielä ensinkään selvillä, miten hän oli suorittava tehtävänsä, hän tiesi vain, että nyt se on suoritettava; Yläneellä on hänen sulhonsa vankina, sinne hänen on päästävä häntä vapauttamaan… Hepo juoksi, neljänneksiä kului; ajaja kääntyi aina toisinaan kysyvin katsein neitoseen päin, vaan tämä ei virkkanut mitään. Vihdoin mies kysyi:

— Minne asti sitä ajetaan?

— Yläneen kartanoon.

— Yläneelle asti … eikä otettu appeita hevoselle!

— Sieltä saadaan, aja vain…

Mies nyökkyi unisena reen keulalla, vaan sitä jännittyneempänä istui reen perässä neitonen, rauhatonna käännyskellen vällyjen välissä; hänen jäntereensä olivat pingoittuneet, hänen hermonsa tuntuivat polttavan, sitä enemmän, kuta lähemmäs saavuttiin vanhaa herraskartanoa. Iltapuoleen oltiin vihdoin perillä… Anna antoi ajajalleen pari vaskikolikkoa, käski hänen ostaa itselleen olutta ja viettää iltansa miten parhaiten osasi. Ja niin tämä siitä luvasta riemastui, että tuskin hevosen malttoi valjaista päästää.