— Sitä pidä vireillä, se meidät auttaa perille.
Ja he kertoivat toisilleen vaiheitaan ja taisteluitaan ja mieltensä toivottomia ponnistuksia koko siltä pitkältä ajalta, jonka he olivat erossa olleet, aina siitä elokuun illasta asti, jolloin he Kastelholman edustaisella luodolla olivat kauaksi unhottuneet jäähyväissyleilyynsä. Pienin paloin, yksityisin piirtein he tarinoivat merkillisimpiä muistojaan, — muistoja, jotka melkein kaikki olivat katkerat ja synkät. Mutta monta yötä he tuntuivat tarvitsevan, ennenkuin ehtisivät kertoa toisilleen kaikki.
— Mutta nyt hiiteen mustat muistot ja raskaat mietteet! huudahti Hieronymo äkkiä, teivien tyttöään vyötäreiltä. — Hei, Anna, me ollaan taas vapaita, olkoon mielemmekin kepeä kuin lentävän linnun. Sarastavan toivomme valossa kalpenevat pian vaivojemme muistot, — olemmehan taas yhdessä. Ajatelkaamme tulevaisuutta, suunnitelkaamme se armaaksi ja kauniiksi, — noin, sinä hymyilet, sinä luotat jo onneemme sinäkin.
Riemu täytti todella Annankin mielen ja innolla hänkin antautui noita tulevaisuuden tuumia suunnittelemaan.
Mutta tunteja kului, aamu jo sarasti ja taas palasi huoli neitosen mieleen:
— Oi, minne ajamme, missä voimme piillä setäni vihaa? Huovit ovat jo ehkä kintereillämme!
— Ei vielä, ei hetikään, lohdutti häntä nuorukainen. — Onni on, ettei marski itse ole Turussa. Ja meillä on nyt voitettuna yö ja ehkä päiväkin, — minun viirusilmä emäntäni ja sinun juoppo renkisi tuskin niin väleen toipuvat hämmästyksestään. Sillaikaa me ajamme kauas, ajamme Ahvenaan saakka, jossa jo olemme puoleksi turvassa, ja sieltä Ruotsiin.
— Vaan luuletko jäitten kestävän, kevät on pitkälle ehtinyt, ilma on leuto?
Tätä seikkaa oli Hieronymo jo itsekseen huolehtinut. Hän vaikeni hetkeksi ja virkkoi sitten:
— Juuri siksi meidän on merelle riennettävä. Vielä kestää jää lähimmässä saaristossa, ajetaan, niin pitkälle kuin ehditään, kävellään, jos ei ajaa voi, — aina olemme turvallisempia siellä kuin mantereella. Ja kun kerran saaristossa olemme, loppukoon kernaasti keli; jos se estää meitä kulkemasta, estää se myös hakijoitamme. Mutta katsoppas tuossa, siinä on jo meri edessämme, taaksemme jää Suomen manner.