— Olipa hyvä, poikani, että saavuit. Makasin tässä juuri ja mietin, ehtisitkö tulla, — sen arvasin, ettei Ebba tänne tällä kelillä joudu.
— Hän on Perniössä, hän pyysi kohta lähettämään sanan terveydestänne.
— Ei huolita häntä huolettaa … ehkä jo aamulla jaksammekin jatkaa matkaa. Taikka ellemme… No niin, istu tähän tarinoimaan, tahdon tietää kuulumisia … en voi kumminkaan nukkua.
Marskin ääni oli melkein kuiskaava ja siksi Gröning istahti aivan hänen päänalusensa viereen, jotta sairaan ei puhuessaan tarvitseisi rasittaa ääntään. Hän kertoi lyhyesti uusimpia kuulumisia Turusta ja koko maasta: kapinan laineet näyttävät kokonaan laskeutuneen, hyvillä toiveilla Turussa odotettiin meren aukenemista… Niitä kertoessaan hän miltei säälien katseli, kuinka lauenneilta nyt näyttivät marskin ennen niin voimakkaat piirteet ja kuinka syvän varjon tuuheat kulmakarvat loivat kalvenneille kasvoille. Vaan marski viskasi peiton syrjälle rinnaltaan, jota se tuntui ahdistavan, ja jatkoi:
— Niin, kevät kiirehtii, meri aukiaa, meidän täytyy pian joutua
Turkuun. Onko saapunut vereksiä tietoja herttuan hommista?
— Kelirikko on katkassut kaiken liikkeen meren yli…
— Niin, hän voi siellä nyt salaisuudessa varustaida matkalleen. Entä
Puolasta, eikö sieltäkään kuulu mitään?
— Ei mitään,
— Rex crastinus! Ja kumminkin pitäisi Sigismundon juuri nyt, ei ainoastaan julistaa saapumisestaan Suomeen, vaan myöskin saapua. Juuri nyt! Hetki käy ratkaisevaksi. Herttuan vallanhimo, kaikki hänen salaset hankkeensa olisivat juuri nyt muserrettavat, muuten katsokoon kuningas valtaistuintaan. Olemme siitä hänelle selvästi kirjoittaneet. Vaan hän ei tule … ei saa lähdetyksi…
Marski makasi hetkisen ääneti, ja suonet hänen ohimoillaan näyttivät pingoittuvan. Mestari Markkus tarjosi hänelle maljan höyryävää keitostaan ja varotti häntä puhumalla kiihottamasta mieltään ja rasittamasta voimiaan. Vaan marski viittasi häntä laskemaan syrjään maljan.