Nuorten mieliä vain näytti jonkinlainen kaipuu painavan lähellä olevan eron johdosta; nämä iloiset yhdessäolon päivät olivat liian nopeasti kuluneet, ne tuttavuuden liitot, joita oli solmittu, katkaistiin nyt taas tiesi kuinka pitkiksi ajoiksi. Sarsakosken rannalla levättäessä haki siis kukin toverikseen sen, johon hänen mielensä näinä lyhyvinä juhlapäivinä syvimmin oli kiintynyt, ja niinpä istuttiin enimmäkseen parittaisin siellä kosken kuohuja ihailemassa. Nuori Hornkin lenteli yhä vain perhosena Anna Flemingin ympärillä, kakskymmenvuotiaan avomielisyydellä salaamatta mieltymystään ja lämmenneitä tunteitaan. Vaan senkäänvertaista myötätuntoisuutta, jota hän edellisinä päivinä oli luullut tytön puolelta tapaavansa, ei hän enää löytänyt. Annasta oli taas hilpeys ja vallattomuus poissa, hän oli jälleen suljettu ja kylmä, ja vastaili seuralaiselleen hajamielisesti, ikäänkuin omain mietteidensä keskeltä. Nuori Henrikki ei voinut käsittää, mikä hänet nyt äkkiä oli muuttanut, vaan, ryhtymättä sitä aprikoimaankaan, rakenteli hän itse yhä vain suunnitelmia, miten hän kotiin tultuaan asettaisi asiat niin, että Kankaisten ja Kuitian väet vielä tapaisivat toisensa.
— Monenko viikon perästä olette te Kuitiassa? kysyi hän harvasanaiselta neitoselta, jota hän ei oikein saanut mukaan tuumiinsa.
— Tuskinpa tänä kesänä ollenkaan. Me matkustamme sedän mukana syksyllä
Ruotsiin, kuninkaan kruunajaisiin.
— Oh, sepä vahinko, olin jo pian aikonut purjehtia veljieni kanssa Paraisiin. Vaan sama se, me tavataan Ruotsissa, minä tulen myös syksyllä sinne, isäni luo.
— Tavataanko? Missä?
— Missä tahansa. Ei Tukholma niin suuri ole, ettei siellä toisiaan löytäisi, jos tahtoo.
— Niin, olette oikeassa, tässä maailmassa kyllä löytää sen, jonka tahtoo.
Anna lausui sen entistä vilkkaammin, mutta nuoresta Hornista tuntui sittenkin, ettei se ollut hänelle oikein rohkaisuksi sanottu. Näytti siltä, kuin Annan silmät olisivat jotakin hakeneet, ja ensimmäisten parvessa lähtikin hän jo paluumatkalle Sarsakoskelta, yhtyen Elina Fincken seuraan.
Vaan Ebba-rouva, joka miehensä rinnalla siinä takana asteli, virkkoi veitikkamaisesti tälle:
— No, mitä arvelet noista valtiollisista vehkeistä?