Kustaa Vaasa se oli aikoinaan tämän kaupungin sinne perustanut ja koettanut väkisinkin luoda siitä vahvaa kauppapaikkaa, vaan Helsingillä ei ollut Vantaan suussa minkäänlaisia edellytyksiä paisuakseen merkittäväksi kauppakaupungiksi. Joen matala, soinen ranta ei houkutellut asukkaita luokseen, satama joen suussa oli matala, suojaton ja huono, etäisemmät kauppalaivat sinne harvoin uskalsivat eikä kaupungin harvalukuisella porvaristolla ollut laajaa maakuntaakaan kauppa-alanaan, niinkuin maan muilla kaupungeilla. Toiselta puolelta näet Porvoo, vanha, suosittu kauppapaikka, ja toiselta Tammisaari tunkivat sen ahtaalle alalle. Kustaa Vaasa oli tosin, tavallisen käskijäluonteensa mukaisesti, Helsinkiä perustaessaan antanut määräyksen, että Porvoon ja Tammisaaren asukkaiden pitäisi muuttaa tähän uuteen kaupunkiin, jolle aijottiin suoda laajempia etuoikeuksia, ja jotkut tammisaarelaiset olivat sen tuhmuuden tehneetkin, muuttaneet Helsinkiin. Vaan nuo molemmat vanhemmat kaupungit pysyivät kumminkin, kuninkaallisesta kuolinkäskystä huolimatta, pystössä ja Helsinki riutui. Ruunun viranomaisetkin olivat jo ruvenneet huomaamaan, että koko kaupunki oli sopimattomalla paikalla ja että se olisi siirrettävä kauemmas merelle päin, — olipa ehdotettu m.m. Sandön saarta nykyisen Helsingin edustalla uudeksi kaupunkipaikaksi —, vaan vielä ei niistä tuumista mitään tullut ja Helsingin siirtäminen lykkäytyi vielä puolensataa vuotta tuonnemmaksi kreivi Pietari Brahen aikoihin. Ensimmäinen Helsinki siis elää kitkutti edelleen siellä Vantaa-joen varrella, joka nykysille pääkaupunkilaisille on tunnettu Vanhankaupungin nimellä, mutta jossa tuskin muuta kuin muutamia muinaisen kirkon perustusraunioita enää on vanhaa kaupunkia muistuttamassa.

Kosken yläpuolella, kaupungin ainoan kadun varrella, kohosi tähän aikaan komeimpana talona kaupungin yhdistetty raatihuone ja kievari, ja tämän talon pihalla nähtiin eräänä kesäpäivänä 1593 Ebba Flemingin raskaat, viime tapaturman jälkeen jo korjatut vaunut. Marski Klaus Fleming oli näet perheineen, huoveineen, pari päivää sitten saapunut tänne Vääksyn häistä, jatkaakseen Helsingistä vesitse matkaansa Pikkalan satamaan, joka oli hänen oman vapaaherrakuntansa aluetta ja jossa hänellä oli valtakunnan laivasto koolla. Marskin perhe ja huovit olivatkin vielä Helsingissä, itse oli hänen täytynyt kiirehtiä edeltä laivastoonsa.

Kohta hänen Helsinkiin tullessaan oli marskilla näet ollut pahoja viestejä vastassaan. Hänen poikansa Olavi, Olavi Klaunpoika, ennen hänen Ebba Stenbockin kanssa solmittua avioliittoaan aviottomasti syntynyt, mutta hänen kodissaan siltä kasvatettu nuorukainen, oli näet Pikkalasta rientänyt isäänsä vastaan kertomaan, että laivastossa liikkui Kaarlo-herttuan Ruotsista laittamia lähettiläitä, jotka koettivat houkutella laivojen päälliköitä luopumaan Flemingistä, lähtemään Suomen rannikolta ja purjehtimaan Tukholmaan. Eikä ollut päällikköihin paljokaan luottamista, kapina saattoi puheta minä hetkenä tahansa.

— Vai sellaiset vehkeet! huudahti marski synkästi kirasten tuon viestin kuultuaan. — Ja eikö sulla ollut laivastossa riittävästi köyttä hirttääksesi niitä roistoja?

— Sitä vaadin, isä, vaan mieliala on laivastossa semmoinen, etten voinut mitään tehdä. Lähettiläillä oli turvakirjeet herttualta ja sitäpaitse käskykirjeet tuoda laivasto Tukholmaan, josta sen muka pitäisi lähteä kuningasta vastaanottamaan.

— Mutta olenhan siitä minä antanut laivastolle selvät määräykset.

— Vielä on toinenkin seikka. Laivaväki ei ole saanut palkkaansa…

— Kyllin, minä riennän sinne itse. Vai veisit multa laivani, herttua, parhaan tukeni, oho! On kai laivasto nyt vielä Pikkalassa?

— Toivottavasti, jos sinne pian ehdimme.

Hätimittäin ehti marski rannalta lähettää Ebba-rouvalle terveiset, että perhe odottaisi häntä Helsingissä, kunnes hän laivoilla tulisi heitä noutamaan, sekä käskyn huoveille ehtimiseen ratsastella ympäristössä ja vangita kaikki epäilyttävät kulkijat, — marski näet tiesi, että paitsi näitä laivaston viettelijöitä herttuan lähettiläitä oli muutenkin maassa liikkeellä kiihottamassa kansaa häntä vastaan. Samassa hän jo istui venheessä, soutajat kiskoivat kolmessa hangassa ja venhe kiiti hyvää vauhtia länttä kohden.