— Mikä perhana siellä on?
— Se kuuluu olevan jatkoa tuosta toisöisestä metelistä, ilmoitti eräs marskia seuraavista huoveista, joka muutamalla portilla oli puhutellut porvareita. — Paavilaiset tahtoivat juhlasaatossa viedä silloin tapetun papin vihitylle hautausmaalle, vaan kansa on noussut sitä estämään.
— Kyllä minä näytän niille molemmille vihityt paikat! Ajetaan ratsuväen luo.
Koko viikon oli Tukholmassa taas ollut melskeitä ja levottomuutta ja riita eri uskontojen välillä, joka näihin aikoihin niin tulisesti mieliä kiihotti, oli siihen taas syynä. Sigismundon mukanaan tuomat johtavat katooliset, kuten paavin lähettiläs Malaspina, eivät Tukholmassa uskaltaneet saarnata katoolista oppia muualla kuin linnankirkossa ja Katariina Jagellottaren kappelissa, vaan silloin tällöin esiintyi kuitenkin joitakin nuorempia, intoilevia katoolisia pappeja, jotka ikäänkuin uhalla käyttivät kuninkaan Tukholmassa-oloa hyväkseen taas levittääkseen Ruotsissa paavilaista oppia, vaikka sillä vain ärsyttivät kansaa. Niin oli äskenkin eräs Justus-niminen pappi Ritariholman kirkossa todistellut Luteruksen oppia harhaopiksi. Tukholman luterilainen pappi, intohimoinen Eerik Schepperus, piti sen johdosta sarjan vastasaarnoja. Tässä riidassa ei suinkaan mahtisanoja säästetty vastapuolueen maalaamiseksi ja kansan kiihkon yllyttimeksi. Katooliset, joita Tukholmassa oli, paitsi kuninkaan ulkomaista seuruetta, vielä paljo ruotsalaisiakin, suuttuivat niin pappi Schepperuksen haukkumisista, että kerran kirkossa tekivät väkirynnäkön ja kiskoivat hänet saarnastuolista alas. Tämä oli luterilaisista tietysti ääretön häväistys, rikos, kansa nousi ilmi kapinaan, eikä katoolisten ollut enää ollenkaan liikkumista kaduilla. Heidän papit ja jesuiitat varsinkaan eivät uskaltaneet näyttäytyä kansalle, joka olisi repinyt heidät palasiksi. Yleistä kurittomuutta käytti roistoväki hyväkseen panemalla toimeen aiheettomiakin katukahakoita, sekasorron aikana ryöstääkseen porvarien myymälöitä. Ja tämän kaiken kestäessä kuningas, uskaltamatta antaa ankaraa järjestyskäskyä, lymyili linnassaan puolalaisen vartioväkensä turvissa ja harjoitti siellä kaikenmoisia katoolisia temppuja, pesi m.m. eräänä päivänä 12:den palvelijansa jalat, — hyi hitto, kuinka Fleming sydämmessään halveksi tuollaista kyvyttömyyttä!
Kuninkaan omia pappejakin kiihtynyt kansa niin ahdisteli, että näiden täytyi valepuvussa kulkea linnaankin. Niin oli sinne pari päivää sitten eräs pappi koettanut puikahtaa hovisoittokunnan joukossa soittajan pukuun puettuna. Vaan hänet tunnettiin, hurjistunut kansa paljasti valepukuisen papin ja siitä syntyneessä metelissä sai tuo pappi surmansa. Nyt vaativat katooliset toki jotakin toimenpidettä kuninkaan puolelta, vaan ei mitään kuulunut. Mielenosoitukseksi panivat silloin kaikki kaupungissa olleet paavilaiset toimeen saattokulkueen kaupungin kaduilla viedessään murhattua pappia hautaan. Protestanttinen väestö piti tätä tietysti ärsytyksenä ja taas syntyi uusi kahakka, jonka alkua Tukholman torilla Fleming nyt reestään oli nähnyt. Saattokulkueessa olevat aseelliset vetivät miekkansa ja porvarit juoksivat kotiinsa hakemaan aseita. Ilmi tappelu oli kohta valmis.
— Vaan vielä sinne kerkeän minäkin, tuumi marski ajaessaan ratsuväkensä luo, jota hänellä oli kaupungin laidassa varalla kaikenmoisia odottamattomia tapauksia varten. Heti olivatkin huovit satulassa ja niiden etupäässä karautti nyt Fleming itse puhdistamaan katuja. Niin protestantit kuin katooliset saivat rinnan kiltisti väistyä ja hajaantua ja kun torilla ei sittenkään tahtonut tulla puhdasta, komensi Fleming väkensä hyökkäykseen. Ei armoa suotu kummallekaan puolelle, porvareilta riistettiin aseet, katooliset ruumissaattajat saivat laputtaa jalkoihinsa ja ennen pitkää oli rauha palautettu. Ruumisreki lähetettiin muutamain huovien seuraamana kaikessa siivoudessa hautuumaalle. Vaan kansan viha kääntyi taas Flemingiä kohtaan, portinraoista ja ikkunoista huudettiin hänelle haukkumasanoja ja soimattiin häntä paavin kätyriksi ja isänmaan petturiksi.
— Siitä viisi, tuumi Fleming, ajaessaan asuntoonsa. — Mutta tämmöisinään eivät olot voi kauan jatkua, tästä ei tule koskaan mitään selvyyttä. Kun ei kuninkaaseen voi luottaa, täytynee tässä hieroa sopua herttuan ja Hornin kanssa, vaikka se selitettäisiinkin peräytymiseksi. Muuten on kapina maassa yleinen.
Asuntoonsa tultuaan käski marski heti panna matkareen kuntoon sekä kutsui Gröningin puheilleen. Hänen perheensä ei ollut kotosalla, se oleskeli Ebba-rouvan sisaren, leskikuningatar Katariinan luona Strömsholman linnassa, jossa tämä Kustaa Vaasan kolmas puoliso piti leskihovia ja jonne marski itsekin nyt muutamiksi päiviksi lähti, — hän ei ollut joulupyhiksikään joutanut sinne kuninkaan luota.
— Sinun täytyy Gröning seurata minua Strömsholmaan, jonne nyt lähden häärääpijäisiin, virkkoi marski kirjurilleen. — Meidän täytyy siellä panna kokoon eräs sangen vaikea kirje, arvaappas kenelle?
— Luultavasti Södermanlannin herttualle.