Klaus-herra rupesi pukeutumaan matkapukuunsa ja Gröning riensi niinikään matkalle varustautumaan. Silloin tultiin ilmoittamaan, että eräs nuori herra pyrkii sisälle. Kärsimätönnä käski Fleming päästää sisään tuon »nulikan» ja jatkoi yhä matkapukuun pukeutumistaan.
Sisäänastuja oli nuori Henrik Horn. Marski katsoi pitkään ja aluksi epäillen nuorukaista, joka siinä seisoi ujona ja osaamatta heti tehdä selkoa asiastaan. Hänen ensi ajatuksensa oli, että tässä on joku viekkaus tekeillä, että poika kulkee isänsä ja herttuan asioilla. Mutta mitä varten herttua lähettäisi hänen luokseen tuollaisen puhumattoman penikan, jos vakavat asiat olisivat kysymyksessä? Klaus-herra ei tullut ajatelleeksi Vääksyn tapahtumia, vaan jo nuorukaisen ensimmäisistä, katkonaisista selityksistä pääsi hän jälille, mistä oli kysymys.
Henrik Horn kertoi juurikään tulleensa jäiden yli Suomesta kruunausjuhliin, joihin isänsä oli hänet vaatinut. Vaan isä oli tällä hetkellä Södermanlannissa, herttuan luona, hänellä, Henrikillä, oli vähän tuttavia Tukholmassa.
— Ja Vääksyssä ollessamme lupasin käydä Tukholmassa tervehtimässä armollista rouva Ebbaa ja hänen perhettään, joiden seurassa minulla oli onni tehdä niin hauska ratsastusmatka.
Ahaa! ei mitään valtiollista, poika kulkee ilmeisesti lemmentuumissa isänsä tietämättä, päätteli marski, ja se oli hänestä niin hullunkurista, että häneltä ensiksi pääsi nauru, vetäessään siinä poronnahkaisia kallokkaita jalkoihinsa. Mutta sitten, huomatessaan pojan käyvän yhä enemmän hämilleen, herkesi hän melkein ystävälliseksikin, kyseli miten jäät kestävät Ahvenanmeren yli ja minkälainen sato Suomessa oli viime syksynä saatu. Jäät olivat tällä hetkellä hyvät meren poikki, kertoi Horn. Vaan sato Suomessa oli tullut huono, enimmissä osissa maata täysi kato. Niin, niin, siitä oli marski kuullut kerrottavan, ajat eivät ole siellä iloiset.
Sillävälin oli marski jo saanut turkitkin päälleen ja seisattui nyt, vyötä kiinnittäessään, tutkivin katsein nuorukaisen eteen.
— Minun on nyt lähdettävä Strömsholmaan, jossa rouvani ja perheeni on, joten en voi pyytää teitä jäämään taloon. Mutta… Hm, te olette tullut tervehtimään minua ja perhettäni, vaikka tiedätte, että Hornein ja Flemingein välit eivät ole hyvät.
— Olen uskaltanut, rouvanne lupaukseen luottaen. Enkä käsitä, mikseivät välit voisi vielä muuttua…
— Ja ainakin toisessa polvessa parata, niin, niin, tapahtuuhan semmoista, varsinkin jos on pieni lemmenjuttu välissä. Vaan te ette ole puhuneet käynnistänne isällenne mitään, ettehän?
— En ole tavannut häntä pitkiin aikoihin.