— No hyvä. Matkustakaa te isänne luo Södermanlantiin ja kertokaa hänelle suoraan käyneenne täällä. Ja jos hän teille luvan antaa, niin en kiellä minä teitä vastakin käymästä veljentytärtäni tervehtimässä. Hyvästi, nuori mies.
Henrik Horn punastui ja kalpeni, kun marski noin suoraan paljasti hänen asiansa. Hän näytti vieläkin tahtovan jotakin selittää, vaan silloin oli marski jo ulkona, istui matkareessään, johon otti Gröningin viereensä ja ajaa karautti nyt aivan tyheiden katujen lävitse kaupungista alas Mälarille, jota myöten talvitie vei Strömsholman linnaan.
Kustaa Vaasa oli lähes 60-vuotiaana vielä mennyt kolmannen kerran naimisiin, ottanut puolisokseen nuoren neitosen eräästä maansa vanhimmasta ylimyssuvusta, ja tämä leskikuningatar Katariina Stenbock eli vielä 62 vuotta puolisonsa vuonna 1560 tapahtuneen kuoleman jälkeen, nähden monenlaisten vaiheiden ja käänteiden pilkkovan ja taas vahvistavan puolisonsa perustamaa Vaasan kuningassukua. Hän ei ollut nyt vielä viidenkymmenen ikäinen, pitäessään talvisin Strömsholmassa — kesät vietti hän Kastelholmassa, Ahvenanmaalla, joka myös oli hänelle läänitetty — muhkeaa hovia, missä ylhäisiä vieraita, puolueisiin ja suuntiin katsomatta, usein vieraili hänen luonaan. Tänä uudenvuoden aikana oli Strömsholmassa varsinkin ollut paljo vieraita, — olihan siellä kaikilla ajan ja arvon mukaisilla juhlallisuuksilla vietetty komeita tupaantulijaisia.
Eräs leskikuningattaren suosikki, Saksasta syntyperäisin oleva, vaan parhaan ikänsä Ruotsissa ja Suomessa elänyt ylhäinen aatelismies, Kristoffer Schenck, oli näet nyt joulun aikana mennyt naimisiin valtioneuvoksen Pietari Brahen tyttären Katariinan kanssa ja upeat, pitkälliset, loistavat häät oli ensiksi vietetty Visingsborgissa, Brahen sukutilalla, ja sieltä oli koko komea hääseurue siirtynyt Strömsholman linnaan, jossa Schenck korkean suosijansa luona asui ja jossa leskikuningatar vietti taloontulijaiset. Vieraiden joukossa oli, paitsi lukuisasti Ruotsin ja Suomen aatelisia, virallisia edustajia myöskin itse kuninkaan ja herttua Kaarlon puolesta, jotka eivät itse olleet voineet häihin saapua. Tämä avioliitto oli näet varsin ylhäinen, Schenck oli saksalaista suuraatelia, joka kehui sukujuurensa ulottuvan aina muinoisen Rooman ylimyssukuihin saakka, ja morsian taas Brahen vanhaa, suurta, kuulua perettä.
Näiden häiden »rääpiäisiin» nyt marski Tukholmasta matkusti, lähinnä kumminkin tervehtimään Strömsholmassa olevaa perhettään.
Kuten muu hääväki oli näet Ebba-rouva perheineen ollut saapuvilla myöskin itse häissä Visingsborgissa ja saattanut vastavihityn pariskunnan sieltä Strömsholmaan. Ja Anna Flemingille oli näillä hääpyörteillä ollut aivan erityistä, hurmaavaa merkitystä. Ilosiksi olivat hänen kasvonsa kirkastuneet, kun hän tätinsä seurassa Visingsborgiin tullessaan oli aivan oudossa häärahvaassa, Kaarlo-herttuan edustajain joukossa, tuntenut sen hilpeän nuorukaisen piirteet, jotka keväästä asti alinomaa olivat olleet hänen mielessään. Hän arvasi, ettei tuo yhtyminen ollut niin aivan satunnaistakaan ja käytyään arkailematta Hieronymus Birckholtzia tervehtimään olikin tämä ihastuneena hänelle kertonut erityisesti herttualta hankkineensa luvan päästä näihin häihin, joissa hän tiesi tapaavansa marski Flemingin perheen. Usein he sitten hyöriväin hääpitojen aikana olivat olleet tilaisuudessa tapaamaan toisensa ja Birckholtz oli, samoin kuin suuri osa muuta hääjoukkoa, seurannut vastavihittyä pariskuntaa myöskin Strömsholmaan, jossa jo pari päivää oli iloisia juhlia jatkettu.
Näitä päiviä käytti nuori junkkari monella tavalla hyväkseen. Hän lujitti yhä niitä siteitä, joilla hän Suomen-retkellään oli saanut Anna Flemingin niin helposti verkkoihinsa käärityksi, ja hän oli nyt jo varma, että saalis pysyi. Mutta uutterasti ja toimekkaasti puuhasi hän myöskin valmistaakseen maaperää hyvällä alulla olevan yrityksensä perilleviemiseksi. Iloisella luonteellaan ja hauskoilla pakinoillaan suositti hän häissä olevia aatelisherroja puolelleen ja erityisesti oli hänen onnistunut hierautua ylhäisen sulhasen, Kristoffer Schenckin, suosioon. Tämä saksalainen tunsi kai jo maamiehenä myötätuntoisuutta herttuan iloista palvelijaa kohtaan ja ennen pitkää hän, samoin kuin monet muut häävieraista, rupesi huomaamaan nuoren seikkailijan lemmenvehkeitä Anna Flemingin kanssa.
— Sinä veitikka olet kiertänyt neitosen pään pyörälle, virkkoi hän Hieronymolle eräänä päivänä naureskellen. — Aijotko pyytää häntä avioksi?
— Jos uskaltaisin. Vaan mulla on vähän suosijoita ja marski on ankara herra.
— Tarvitset puhemiestä. No hyvä, minä rupean puhemieheksesi marskin luona, — tytön kanssa näyt itse sopivan parhaiten. Koetan taivuttaa marskia myöntymään, hän kuuluu pian saapuvan tänne.