— Koko seurustelu on ollut sopimaton, enkä voi antaa itselleni anteeksi, etten jo ennen ole sitä huomannut ja estänyt. Mutta nyt sen tuttavuuden tuon keinottelijan kanssa pitää ollakin lopussa!
Tyyneesti mutta varmasti Ebba-rouva tämän lausui, vaan Annassa nousi kuin luonto kapinaan tuota solvausta vastaan ja miltei kiihkosesti hän vastasi:
— Hän ei ole keinottelija, vaan rehellinen, kelpo nuorukainen.
— Mitä? Aivanhan minua säikytät. Käy toisten aatelisneitosten pariin ja käyttäydy niinkuin he… No, mitä viivyttelet?
— Täti, minä en voi luvata, etten enää seurustele herra Hieronymon kanssa.
— Herra Hieronymon … mutta minä voin luvata. On parasta että istut tänne käsitöihisi, minä tahdon katsoa, eikö tuon nuoren herran tehtävä tässä talossa jo ole päättynyt.
Ebba-rouva meni päättävin askelin ulos ja sulki oven takanaan. Anna ymmärsi, että hän nyt oli vankina siksi, ettei saisi nuorta junkkaria tavata, ja että hän itse varomattomuudellaan oli tämän aikaansaanut, mutta hän ei saanut vieläkään oikein ajatuksiaan tottumaan siihen, että häneltä todellakin tahdottiin riistää tuo hänen uusi ja kaivattu onnensa. Niin rutosti oli tullut tuo kolaus sulosen innostuksen keskeen, ettei Anna ollut sitä arvannut varoakaan.
Vaan Ebba-rouva ei sentään vieläkään pitänyt tätä pientä lemmenjuttua niin varsin vaarallisena. Ainahan nuorten päähän tuollaisia pieniä elkeitä ja unelmia pääsee pälkähtelemään, jotka hetken hurmaavat ja sitten unehtuvat ja haihtuvat. Eikähän niitä sentään niin kovin ankarastikaan tuomita. Itsehän prinsessa Anna, kuninkaan sisar, Stegeborgissa panee huvikseen toimeen pikkuromaaneja hoviherrainsa ja neitostensa kanssa; niille pudistetaan ensiksi arveluttavasti päätä, mutta sitten niille nauretaan… Vaan Klaus herra ei ymmärrä leikkiä ja siitä syystä on tämä juttu hänen veljensätyttären ja herttuan palvelijan välillä tukahdutettava alkuunsa.
Siltä kannalta kuvaili Ebba sisarelleenkin tätä ikävää tapausta, vaatien, että herttuan puolesta tullut lähetyskunta sopivalla tavalla laitettaisiin linnasta pois. Vaan leskikuningattaresta asia ei ollut niinkään yksinkertainen. Eihän herttuan lähettilästä muitta mutkitta voida karkottaa talosta, väitti hän, hän on täällä kutsutun aatelisherran arvossa ja sitäpaitse herra Schenckin erityisessä suosiossa. Ja voikohan tämä asia muuten enää aivan suorituksetta päättyäkään, nuo nuoret näyttävät jo liiaksi päässeen kiintymään toisiinsa.
— Mitä tarkotat? Juuri senvuoksihan he ovat heti toisistaan erotettavat.