— Niin, kuningas säikähti uhkaavaa verta, mutta kyllä hän sen jo lähempänä näki kuin isänsä hautapatsaalla, — se kuva ilmestyi hänelle meidän ratsuväkemme muodossa. Mutta Flemingille annoin viime sysäyksen itse.
— Tuolla kanne-uhalla?
— Jo sitä ennen. Kopeana kuin ruhtinas tuli hän sinäkin aamuna ajaen linnaan, reessään pyssyjä, joukko suomalaisia huoveja ympärillään. Samalla hetkellä satuin minä ajamaan puolisoni kanssa linnaan ja tuo marskin mahtavoitseminen minua jo suututti. Pysäytin hevoseni, komensin hänet ylös reestä ja uhkasin erottaa hänet sekä henkivartioistaan että hengestään, koska tuollainen saattoseurue kuuluu ainoastaan ruhtinaallisille henkilöille. Kansaa keräysi ympärillemme siihen kadulle ja se olisi ollut valmis pienimmästä viittauksestani repimään Suomen karhun kappaleiksi. Siinä seisoi kopea marski edessäni kilttinä ja äänettömänä, uskaltamatta vastata sanaakaan, vaikka kyllä parran vinkeistä näin, että hänellä mieli teki. Uhkasin valittaa tästäkin kuninkaalle; ja niin siinä luonto läksi Kuitian Klaulta, että hän, kun vähää myöhemmin tavattiin kuninkaan luona, jo oli kypsä tunnustamaan syntinsä, — sitä oli iloisa nähdä.
— Pyysi anteeksi koko neuvoston edessä?
— Niin, se oli pakosta. Mutta hänen nöyrtymiseensä en luota; kun hän kerran on tämän verran voinut hillitä itseään, osaa hän nähtävästi viekastella. Olenpa ruvennut ajattelemaan, eikö olisi parasta laittaa mies ajoissa täältä kotiinsa Suomeen, — silloin on hän lopussa. Mitä siitä arvelet?
— Ei ainakaan minua marskin nöyryyttäminen sureta, me ei olla liian hyviä ystäviä, vastasi nuori kirjuri, tahallaan vetäen oman asiansa mukaan keskusteluun.
— Vai ei sureta sinuakaan…! Herttua katseli kotvasen aikaa veitikkamaisesti kirjuriaan ja remahti sitten nauramaan. — Luuletko, etten ole kuullut tuosta yhtymisestänne Strömsholmassa, — sehän oli lysti juttu. Sinä olit liehakoinut itsellesi marskin veljentyttären suosion ja rakkauden ja aijoit muitta mutkitta siepata hänet aviosiipaksesi, eikö niin? Eipä huonosti ajateltu. Mutta rukkaset tuli niin että helähti.
— Niin, marski kohteli minua siten, ettei mulla ole syytä hänelle iloja toivotella.
— Hän ei kärsi sinua siksi, että olet minun palvelijoitani. Häpäsikö hän sinut?
— Kuin koiran.