— Mitä sanoisit siitä, jos me tehtäisiin herttualle eräs hyvin suuri palvelus … jos lopetettaisiin nämä juhlat täällä ja matkustettaisiin kotiin Suomeen? Mitäs arveleisit? Sukset vain joka miehelle, naiset vedetään reessä… Hä, mikset vastaa?
Gröning oli tutkiskellen tarkastanut isäntäänsä tämän verkalleen näitä puhuessa. Oli jotain tuiki outoa tuossa äänenpainossa ja itse tuumassa vielä enemmän.
— Ja kuka silloin järjestäisi valtakunnan hallitusasiat kuninkaan poissaoloajaksi? kysyi hän vihdoin.
— Järjestäkööt … kuningas itse ja Kaarlo-herttua ja Malaspina ja Horn, — siitä kai syntyy ehyt ja ihana hallitus. Miks'emme voisi sieltä kotoa, rauhallisesta Kuitiasta, katsella kuinka mainiosti kaikki tämä järjestyy.
— Kuningas ei varmaankaan laskisikaan…?
— Kuninkaalla ei ole valtaa meitä pidättää, jos me olemme vanha ja väsynyt ja vehkeisiin kyllästynyt. Nythän me olemme nöyrtyneet ja saaneet armon, — nythän sopii vetäytyä syrjään. Meitä syytetään valtionkavaltajaksi, me muutumme ehkä sellaiseksi, jos meidän kauan täytyy tällaisissa oloissa olla kuninkaan neuvonantajana. Nyt jo tahtoo herttua jättää meidät kätyriensä tuomittavaksi, s.o. hirsipuuhun, ja meidän oma piispamme uhkaa meitä helvetin rangaistuksella. Ja entä kuningas-raukka? Herttua ja säädyt kirjoittavat hänelle ehtoja ja pykäliä hyväksyttäviksi ja pakottavat häntä uhkauksilla niitä allekirjoittamaan. Ja kuningas kirjoittaa alle ja panee samalla vastalauseen omaa allekirjoitustaan vastaan, hän vannoo ja vakuuttaa kansalle kirkossa, ja paavin lähettiläs vapauttaa hänet jo ennakolta valastaan ja teettää hänellä linnan salasopukoissa vastakkaiset valat paaville… Tämähän on narripeliä — ja meitä pakotetaan siinä ilveilemään mukana!
Marski oli kiihtyneenä omista puheistaan noussut istumaan, vaan laskeutui nyt taas makuulleen, painaen päänsä patjoihin. Nuori kirjuri seisoi hetken miettiväisenä vieressä, vaan virkkoi sitten hiljaa:
— Vaan kuinka käy silloin Suomen?
Marski nosti päänsä patjoista:
— Suomen, sanot. Noiden talonpoikain, jotka valittavat ja kapinoivat ja haukkuvat meitä nokinenäksi ja läskinvarkaaksi, vai noidenko suomalaisten aatelismiesten, jotka vaanivat, mikä puolue kulloinkin on voiton puolella, rientääkseen sille »hyvää» huutamaan, — hyi hitto! — Vaan … vaan sinä olet ehkä sittenkin oikeassa; kaikista huolimatta on meidän ajateltava Suomea… Ei, nyt minä olen väsynyt, — viskaa nuo vällyt minun päälleni, nyt tahdon nukkua, tuumitaan sitten levänneinä mielinä. Mutta siihen asti ei sanaakaan koko asiasta.