— Ketä? Nuori Horn — ahaa, hän on saanut asiasta vihiä…
Vaan keskustelu katkesi siihen, kun parvelta taas rupesi kuulumaan kiihkeitä, äänekkäitä huutoja: »Hän härnää meitä, tuo konna!», huusivat ruotsalaiset, ja puolalaiset kiljuivat: »oikein, suista vielä yksi!» Puolalainen turnari oli näet areenalla suistanut viimeisen ruotsalaisen vastustajansa ja astui taas komeillen esiin haastamaan ottosille ketä tahansa vielä haluttaisi hänen kanssaan kamppailla. Ei tullut ketään ja parvella kävi ruotsalaisten nurina ja puolalaisten ilkunta yhä äänekkäämmäksi. Vaan yhtäkkiä suhahti sitten kuin humina yli katsojain rivien ja täydellinen äänettömyys vallitsi samasta tuokiosta parvella. Uusi turnari oli totellut puolalaisen haastetta ja ratsastanut aituuden sisäpuolelle. Suurimmassa jännityksessä tarkastelivat kaikki katsojat alas hiedikolle: tämä uusi turnari oli aivan outo henkilö, ei kuulunut niihin, joita turnajaisia varten erityisesti oli harjoitettu. Kukahan oli tuo outo, rohkea mies ja mitenkähän hän mahtoi onnistua? — heikolta ja hintelolta hän näytti! Halveksuen kohotti voittoisa puolalainen hänelle olkapäitään, asettui välinpitämättömänä hyökkäysasentoon ja ojensi peitsensä. Katsojat pidättivät hengitystään, niin jännittävä oli hetki.
Vaan nuori junkkari, joka tytön selän takana oli saanut paikan, ei katsellut areenalle päinkään, hän nojautui alaspäin ja kuiskasi:
— Ja minkälaisen vastauksen sai Henrik Kaarlonpoika käydessään
Flemingin perheessä?
— Häntä ilmeisesti suositaan, siinä on kai valtiollisia harrastuksia mukana. Setääni hän ei tosin tavannut, vaan jommoisillakin toiveilla hän läksi, enkä saanut minäkään niitä häneltä riistetyksi.
— Hm, tosiaankin, puhemieheni täytyy nähtävästi viipymättä ryhtyä toimeensa. Vielä kai ei mitään varmaa ole päätetty?
— Ei, asia on lykätty, kunnes tullaan Suomeen.
— Hyvä, siksi ehtii paljo tapahtua.
Taas liikahti jännityksessä odottanut katsojajoukko parvella ja sen joukosta kuului hämmästyshuutoja ja kehotuksia. Ratsastajat olivat peitset ojossa karauttaneet vastakkain; puolalaisella oli tulinen vauhti ja siltä näytti, että tuo hento vastustaja jo sillä ensi yrityksellä oli tuomittu kaatumaan. Vaan juuri kun hyökkääjän peitsi oli hänet tapaamassa, sujautti hän notkealla liikkeellä vartalonsa syrjään ja puolalainen oli iskeä keihäänsä vastassa olevaan rakennukseen. Tämä jo ruotsalaisia innosti ja he huusivat kehotushuutoja notkealle turnarille. Uusi asento, uusi hyökkäys. Nyt on oudolla turnarillakin täysi vauhti; hän nojautuu eteenpäin satulassa, niin että puolalaisen peitsi ainoastaan hipasee hänen olkapäätään, vaan hänen oma sysäyksensä sattuu puolalaista niin taitavasti kylkeen, että tämä horjahtaa, on menettää peitsensä ja sitä tapaillessaan suistuu suulleen satulasta.
Ääretön riemuhuuto kajahtaa ruotsalaisten taholta katsojain parvelta, käsiä taputetaan, »Victoriaa» huudetaan: ylpeä puolalainen on sittenkin nolattu, siellä hän seisoo maassa tavotellen hevostaan, hennon vastustajan tanakasti istuessa satulassa. Kuka on tuo voittaja, miksei hän riisu kypäriään eikä ratsasta esiin saamaan palkintoansa? Hän lähtee jo peitettynä ratsastamaan aituuksesta ulos, — ei, ei, sitä eivät ruotsalaiset salli, »kypäri pois!» ulvovat he parvelta ja vartijat areenan portilla palauttavat turnarin takasin pihalle.