Yhä kuului tappelun nujakkaa syvemmältä näreiköstä ja kylästä kajahti edelleen peljästyneiden naisten parkumista. Juuri ryntäysvauhdissa olleet ja siitä äkkiä pysähdytetyt talonpojat eivät tienneet minne päin kääntyä, mitä tehdä, eikä sitä tienneet heidän johtajansakaan, — hepä nyt tunsivat itse olevansa pihdeissä, alasimen ja vasaran välissä! Hitto soikoon! Kylän laidasta vilahti todella jo ratsastavia huoveja, pian niitä tuli useampiakin näkyville ja ennen pitkää karahutti kokonainen ratsujoukko sieltä myötämaata neuvottomia suksimiehiä kohti.
— Nyt ollaan nuotassa, minne nyt? kyselivät hölmistyneet miehet.
— Alas jäälle, yhdytään siellä…!
Niin komensivat vihdoinkin joukon johtajat, hekin yhä hölmistyneinä. Jäällä, paksussa lumessa, eivät huovien hevoset toki voi rynnätä, sen he oivalsivat, ja siellä aikoivat he neuvotella, mitä olisi tehtävä.
Pari suksimiestä ehtivät huovit siepata siinä tiellä näreikön laidassa, muut poikkesivat kiireesti tieltä ja pakenivat järven hämärälle selälle. Sielläkin uskalsivat he vasta kotvasen hiihdon jälkeen pysähtyä taakseen katsomaan. Huovijoukko oli jäänyt tielle, se ei ollut takaa-ajoa yrittänytkään… Siinä viipyivät ryttärit hetkisen, ja näkyivät sitten palaavan kylään, kai sitä polttaakseen. Oliko tuo joukko jo näreikössä yhtynyt Hämeen tiellä hyökkääviin huoveihin, sitä eivät talonpojat voineet pimeän päässä nähdä, he seisoivat siinä vain läähättäen, kiroillen ja riidellen, — ja vahvajärveläiset odottivat joka hetki näkevänsä tulen taloistaan leimahtavan…
Mutta ei leimahtanut tulikaan. Miehet pitivät nyt pitkää neuvottelua, jossa ei kumminkaan päästy yksimielisyyteen, ja lähtivät vihdoin varoskellen ja verkalleen sekä usein pysähdellen hiihtämään rantaa kohti takaisin. Siellä tuli heitä vastaan pienin parvin niitä heidän tovereitaan, jotka olivat tehneet kiertoliikkeen huovijoukon selän taa ja näreikössä näitä ryttäreitä vastaan tapelleet. Nämä miehet tulivat vastaan vihaisina ja syyttelevinä, kysellen tiukasti, miksi pääjoukko oli heidät jättänyt pulaan, yksin tappelemaan Koskipään huoveja vastaan, — mitä se oli säikähtänyt, ja miksi se oli raukkamaisesti paennut…
Saatiin siinä nyt kotvasen selitellä molemmin puolin, ennenkuin kumpikin talonpoikaisryhmä toisensa ymmärsi ja ennenkuin päästiin selvyyteen, mitä siinä puolipimeässä näreikössä oikein oli tapahtunut.
— Sipin huovit pääsivät siis yhtymään noihin kylän takaa kiertäjiin? kysyivät kylänlaidassa kytänneet miehet.
— Eivätkä päässeet, he pakenivat omille jälilleen … vastasivat siihen näreikössä tapelleet miehet aivan koppavasti. — Teidän huutonne kuullessaan he kiireellä käänsivät hevosensa ympäri ja karauttivat sapelit ojossa meitä vastaan, kuin jos tuli olisi ollut hevosten hännän alla…
— Ja te väistitte…