— Minne hän ne naiset vei? Mukaansako otti, sanot?
— Niin otti, reessä kuljetti, mutta Suur-Savossa niitä en enää nähnyt…
— Jättikö sinne vai veikö edelleen…?
— Mistä minä tiedän? Olisiko ratsumestari saaliinsa jo edeltä linnaan lähettänyt, vai…
— Vai mitä…?
— Vai olisiko muuten vain sen yhden yön heidän kanssaan pelihtinyt.
Kerrankos sitä sattuu…
Matti Leinonenkin katseli nyt vuoroin vankia, vuoroin nuorta pappia kysyvästi ja rupesi epäilemään hänkin. Miksi oli pappi noin yhtäkkiä kimmastunut? Pelkäsikö hän … itsepähän veljensä tuntenee, sellaista joukkoa ne kyllä ovat huovihurjimukset! Mutta ei Matti noita epäilyksiään sittenkään tahtonut vielä tosiksi uskoa, kovinhan se olisi ollut rietasta … vanha emäntäkin mukana…!
Mutta Mikko oli taas murjottu mies. Hän luuli käsittävänsä koko juonen. Olihan hän jo syksyllä Leinosessa sen oireet oivaltanut. Juhanakin oli ilmeisesti mieltynyt talon nuoreen tyttäreen … heillä oli siellä selvästi silmänheittoa keskenään, eikä Elisa-tyttö, lapsi vielä, tiennyt itsekään, kumman puolelle hän kallistuisi..
Taas kääntyi Mikko rajusti äsken jo ravistamansa vangin puoleen, ja kysyi nyt hiljaa ja hätäisesti:
— Väkisinkö se huovipäällikkö ne naiset Vahvajärveltä vei?