— En suoraan, minunkin on haettava eräitä vainon aikana kadonneita omaisiani, minunkin, vastasi Erkki, varsinaisesta tehtävästään mitään sen tarkemmin kertomatta. — Lähden nyt jatkamaan etsimääni.
— Olkoon onni sinulle yhtä suopea kuin minulle, toivotteli Martti sydämellisesti.
— Sitä toivon sekä itseni että muitten puolesta, vastasi Erkki, ja hänen silmässään välähti pieni veitikka. — Jääkää hyvästi!
Rampa vanhus rupesi jo kapuamaan rekeensä. Mutta kainalosauvoja rekeen nostaessaan pysähtyi hän vielä ja viittasi ajomiestään malttamaan mielensä. Hänessä näkyi heränneen uusi tuuma, jonka hän vielä viime hetkellä tahtoi toteuttaa.
— Odota, matkamies, vielä hetki, virkkoi hän Erkille ja otti matka-arkustaan kiireesti esille pienen lippaan, josta hän latoi arkun kannelle kirjoitusvehkeensä. Keväinen ilta jo hämärsi, mutta laskeneen päivän kuulaassa valossa rupesi hän siinä vielä kiireellä raaputtamaan kirjettä pojalleen, ajajan ja matkamiehen sitä kummastellen katsellessa. Muutamia rivejä hän siihen vain piirsi, mutta hän tahtoi toki antaa pojalleen mieskohtaiset, kevenneestä sydämestään lähteneet terveiset ja selvän todistuksen siitä, että hän poikansa teot ymmärsi.
— Kas niin, puheli ukko, käärien kirjettään kokoon. — Kun tapaat poikani, anna tämä hänelle.
— Perille vien, vakuutti Erkki, — ja tiedän hänen tästä tuomisestani iloitsevan.
— Ja nyt, Herran haltuun! — Rampa äijä kapusi lopultakin rekeensä, johon ajomies hänet peitti vällyjen väliin ja joka siten vihdoinkin pääsi laskeutumaan Leinosen törmältä. Mutta Erkki nousi ylöspäin Mustanahon rinnettä, suuntautuen öiselle hiihdolle Vahvajärven salokylää kohden.
* * * * *
Sieltä Vahvajärven Juuritaipaleelta, Esko-isännän tuvasta, toivoi Erkki löytävänsä ne Leinosen orvot naiset, joita hän oli Rautalammen takamailta asti lähtenyt hakemaan. Mutta pontevan, öisen hiihdon jälkeen tätä kylää eräänä kirkkaana kevätaamuna lähestyessään huomasi hän jo etäältä, että paljo muuttunut on sitten viime näkemän tämäkin taipaleiden takainen metsäkylä. Monet talot olivat poltetut paikoiltaan, — sotaväen kosto näkyy tännekin kovasti iskeneen. Perille tultuaan hän kuulikin, että tänä verisenä talvena oli sotaväkeä moneen kertaan kulkenut tätä kautta Savon ja Hämeen väliä suuntaan ja toiseen, etsien ja ahdistellen aseellisia talonpoikaispartioita, ja nuo huovijoukot olivat ilkkuen rangaisseet taipaleen asukkaita siitä, että he talvella olivat majoittaneet kapinaväkeä kyläänsä ja yhtyneet siihen. Mutta miehiset miehet olivat silloin ja koko kevätkauden olleet kylästä poissa, pakoretkillä… Nyt oli heistä osa palannut, toiset olivat vielä jääneet vanhoille kalajärvilleen kevätkalan pyyntiin…