— Ja uhmaavat esivaltaa, pisti nyt väliin Mikkelin pyylevä kirkkoherrakin, joka isännän äskeisen pistoksen jälkeen oli ollut hetkisen vaiti. — Uhkaavathan ne tuhota marskinkin…!
Kiepsahtipa pieni linnanherra silloin taas rampuudestaan huolimatta ketteränä ja teerevänä rovastin eteen ja virkkoi:
— Mutta siihen pitäisi sinun, pappina, ymmärtää syy. Marski on tehnyt suuria erehdyksiä, paljo aihetta tähän mellakkaan on juuri hänessä. En häntä ihaile, porsas hän on miehekseen ja raakalainen, sellaisena hän on kohdellut heimolaisiani Kankaisissa, sellaisena hän on kohdellut talonpoikia ja tappanut sortotoimenpiteillään heistä viimeisenkin maltin. Olen häntä monasti varoittanut…
— Marski Flemingiäkö? kysyi maan mahtimiehelle ylen kuuliainen rovasti ihmeissään.
— Juuri häntä, ja juuri tämän linnaleirin johdosta, jota kansa ei ole jaksanut kestää. Mutta esivaltaa on joka tapauksessa toteltava, ja hän edustaa nyt esivaltaa Suomessa. Järjestys on senvuoksi palautettava, lisäsi hän taas rouvansa puoleen kääntyen, — mutta järjellä ja taidolla ja kimpautumatta, muoriseni…
* * * * *
Juhana Martinpoika, Mikko-papin vanhempi veli, lähti parinkymmenen huovinsa seurassa ratsastamaan viittatietä Pihlajaveden tuiskuavalle selälle, painuen hämärää lounasta kohden. Nämä ratsastusmatkat, milloin itään päin rajalle, milloin etelään Viipuriin päin, milloin lähipitäjiin majoitettuja sotamiehiä tarkastamaan, ne olivat hänen alituista työtään ja näillä matkoillaan oli hän seudun väestöön hyvin tutustunut. Tervetulleena vieraana hänetkin oli, vaikka hän huovipäällikkö olikin, aina vastaanotettu kaikkialla rahvaan keskuudessa, ja hänestä oli outoa ajatella, että hän nyt oli matkalla taistelemaan tuota väestöä vastaan taikka sitä ankaruudella rankaisemaan. Eikä hän tätä nykyistä tehtävätään muutenkaan oikein ymmärtänyt: jos talonpoikia on aseissa sadoittain, niin minkä hän pienellä joukollaan niille tekee… Mutta liiaksi ne huolet eivät kuitenkaan painaneet huovipäällikön hilpeää mieltä; iloista sotilassäveltä vihellellen ratsasti hän tasaista hölkkää aavan selän poikki ja painui sen takana lumiseen metsään.
Linnaan jäänyt vanha Fincke ei hänkään Mikkelin kirkkoherran kuvaamaa tilannetta tai sen vaikutusta omaan asemaansa voinut heti perin peloittavaksi käsittää. Miten olisi piru näin riivannut tämän muuten sävyisän, sopuluontoisen kansan? Kenties vain muutamat nuoret huimapäät ovat antaneet vietellä itsensä tihutöihin … kaipa koko liike viranomaisten varoituksista pian asettuu, — ei hän voinut ajatella muuta. Sillä hänen asemansa olisi tosiaankin nolo, jos läänissä puhkeisi yleisempi kansannousu esivaltaa vastaan. Siksi yksinäiseksi oli varsinkin talvikelillä Olavinlinna eristetty muusta maailmasta, ettei hän usein viikkokausiin saanut sinne viestejä miltään taholta, — mistä saisi hän apuväkeä, jos todella hätä tulisi? Ja hän oli itsekin sotaisista hommista jo vieraantunut. Ravakka, uljas sotaeversti oli hän ollut aikoinaan, olipa monista pulista ovelasti suoriunut Viron pitkissä sodissa. Mutta nyt oli hän vanha ja rampa, oli tänne sydänmaalle hiukan jo maatunut ja ukottunut … eipä hän olisi pitkäaikaisesta sodankäynnistä nyt enää välittänyt. Jos sentään tosi tulisi, kyllä hän kai vieläkin kynnelle pystyisi. Mutta eipä hän uskonut tapausten toki vievän mihinkään vakavampiin yhteenottoihin.
Lähipäivinä järkytettiin kumminkin tätä hänen hyvää uskoaan tuntuvasti. Heti ratsumiesjoukon lähdettyä saapui näet Suursavon voudilta sanantuoja, joka vahvisti tosiksi kirkkoherran puheet, vieläpä kertoi kapinajoukon joka päivä nopeasti kasvavan, — savolaiset menevät mies talosta Hämeestä saapuneiden talonpoikain puolelle ja ajavat majoitusväen taloistaan. Vouti oli Suursavossa koonnut tätä sotaväkeä ja koettanut hillitä kapinaa, mutta hänen oli itsensä täytynyt paeta talostaan, josta pian sen jälkeen nousi sakea savu, ja vetäytyä väkineen Sulkavalle päin. Kiireistä apua pyysi hätääntynyt vouti.
Tämä oli Götrik-herralle ikävä uutinen, sillä hän oli toivonut voudin voivan pysyä paikoillaan Savilahdessa ja siellä yhdessä Juhanan kanssa rauhoittaa kansan. Hän toraili senvuoksi sanantuojaa ja tiukkasi, miksei vouti ollut asettanut kapinaliikettä heti alkuunsa.