— Jääkööt tänne akkamiehet odottamaan, mutta nouse suksillesi sinä, vävypoika, tottapa täällä on niitäkin miehiä, jotka uskaltavat hiihtää voutien pakinoille!
Se jyrähtävä ääni kuului etäämpänäkin neuvotteleviin miesjoukkoihin, jotka nyt kääntyivät viimeksi tulleita katsomaan. Ja pystyyn karahtaen huusi niille nyt Tuiran Vilppu voitonvarmana:
— Täällä on miehiä, jotka uskaltavat lähteä asiansa perille asti ajamaan!
Mutta Suopellon Sipi oli sillävälin liikahtanut toisiin miesjoukkoihin, joissa hän nyt tuttavuutta teki, ja Laurikin siirtyi toisten miesten seurassa sinne hänen rinnalleen uutisia kuuntelemaan. Ja ne asiat, joita Sysikorven miehet näin kuulivat Vesilahdella kauemmin viipyneiltä partiojoukoilta, ne olivat toki vähän toisenlaiset kuin Vilpun suuttuneet sutkaukset.
Satakunnan miehet olivat jo pilanneet sen hyvän yrityksen, johon monen pitäjän talonpojat olivat päättäneet yhdessä ryhtyä hiihtääkseen Turkuun asti, — niin kertoivat miehet. Pyhän Nuutin päivänä oli aiottu liikkeelle lähteä, mutta juuri muutamia päiviä ennen olivat sattuneet käräjät Sastmolaan, ja sinne oli paljon rahvasta kertynyt. Eikä se rahvas siellä enää malttanutkaan toisia odottaa. Se oli jo käräjillä jyryämään käynyt, ajanut kiireellä käpälämäkeen sieltä tuomarit ja muut käräjäherrat ja lähtenyt omin päinsä aatelisten kartanoita ryöstämään ja Turkuun päin hiihtämään. Ei ollut Huovi-Taavettikaan malttanut sitä kärsimättömäin kiihkoa hillitä, hän oli hiihtänyt mukaan, ja sillä hän olikin päänsä mestannut, — nyt kuului olevan jo Turun linnassa, nuorissa, johtajamies. Herrat, joiden taloissa talonpojat mellastivat, olivat näet paenneet Turkuun, ja sieltä olivat linnan huovit pian vastaan hyökänneet talonpoikaisparvien kimppuun. Mutta huovien mukana oli tullut Turusta myöskin Suomen piispa — niin kerrottiin edelleen Vesilahden kirkolle kokoontuneiden hämäläisten joukossa, — ja hän kuului sovinnollisilla puheillaan saaneen sen aikaan, ettei tappelua syntynytkään huovien ja talonpoikain välillä. Hän oli kutsunut talonpojat puheilleen ja taivuttanut heidät palaamaan siivolla kotiinsa, luvaten hankkia heille veronhelpotusta. Ja niinkuin akanat tuuleen olivatkin Satakunnan talonpojat heti sen jälkeen hajaantuneet ympäri maakuntansa, ainoastaan heidän johtomiehensä olivat linnan herrat kiinni napanneet ja Turkuun vieneet.
Näin olivat Vesilähteen kokoontuneille hämäläisille kertoneet lännestäpäin poikkimaisin rientäneet hiihtäjät, ja siitä olivat heti hölmistyneet Pohjois-Hämeen miehet. Koko liike oli Satakunnassa siis jo loppunut, hämäläiset olivat omille nojilleen hylätyt, ja Turun linnanherra oli ratsuväkineen parastaikaa valtatietä kulkemassa Hämeeseen, — senkin olivat hiihtäjät kertoneet. Jopa olivat silloin nytkähtäneet Hämeen miehet, muutamat olivat aikoneet suoraa päätä pakosalle lähteä. Mutta sitten oli juuri edellisenä yönä saapunut heidän yhtymäpaikkaansa Vesilahdelle vielä uusi viesti, piispan airut. Tämä oli tuonut vanhalta Maunulta terveiset, että hämäläiset pysyisivät rauhallisina koolla, kunnes piispa heidän puheilleen ehtii, hän oli luvannut Vesilahdella heidän valituksiaan kuunnella ja oli rauhan miehille turvan taannut.
Nämä vakavat kuulumiset ne olivat epävarmuuden ja eripuraisuuden siemenen kylväneet keihäs kädessä ja intomielellä kokoontuneiden miesten parviin ja niistä Sysikorven myöhästynyt matkue sai vasta vähitellen täydet selvät. Niistä siellä yhä miehet neuvottelivat, eri parviin ryhmittyneinä. Mitä oli nyt tehtävä?
Miesjoukoissa kulkiessaan oli Lauri huomannut, että niissä liikkui kolmenkinlaista mieltä. Muutamat murjottivat synkkinä hioen sivakoitaan hankeen ja supattivat keskenään, että taitaa olla parasta lähteä tästä hiihtämään kotiin … pilassahan retki kuitenkin on, hitto jääköön tänne huovien surmaksi! Mutta terävästi ivailivat näitä akkamiehiä toiset, sydäntyneemmät, ja Lauri kuuli heidän katkerin sanoin pistelevän:
— Heitetään vain koko yritys näin miehuuttomasti kesken, kyllä siitä voudit yhä julmemmiksi yltyvät!
— Ja miksi tieltä pyörrettäisiin? Antaa piispan kulkea heitukkoineen valtateitä myöten, hiihdetään me poikkimaisin voutien kartanoihin ja Turkuun asti.