— Haen tästä sitä entistä asuntoamme, virkkoi Paavo saapuville serkuksille, — eikö täällä Viipurissa enää tyrmiä tarvitakaan?
— Ne ovat nyt Olavintornin pohjalla, kertoi Heino, — mutta autioina ne ovat enimmäkseen marskin aikana olleet.
Linnanpihalla löivät aatelisten vieraiden asepalvelijat painia. Pihan reunamille oli nyt rakennettu oikeat katsomot, joista marskin vieraineen talvisin oli tapana katsella huovien hurjia asetansseja ja hyppyjä palavain nuotioiden yli taikka nuorten ritaripoikain esteratsastuksia.
Painijain ohi nousivat nyt kävelijät kolmisin takaisin Olavintorniin, sen vaakunasaliin, mistä Krister-herra ennen tulikuuman, nokisen takkansa äärestä tiuski asiamiehilleen. Mutta eivät todella tunteneet erämiehet sitä enää entisekseen, — tuo kolakka huone oli heistä nyt niin valoisa ja suuri. Kirkas lasi oli näet nyt noiden korkealla katonrajassa olevain ikkuna-aukkojen peittona, joita ennen peitti vain juoksulauta tai öljytty kangas, ja valtoinaan pääsi nyt keväinen päivä valaisemaan noita kuvallisilla kangasverhoilla peitettyjä seiniä.
— Onpas siinä komeutta, virkahti Lauri, viitaten siihen peräseinään, josta kerran Krister-vainajan vaakunakilpi oli Pääsiäisyönä pudota romahtanut. Sukukuvien kupeille oli äsken näet marskin varuspuvut ja asekokoelmat ryhmitetty ja riippui siinä asenaulassa marskin miekkakin, jota linnanherra ei näinä rauhaisina aikoina vyöllään kantanut.
Siinä heidän katsellessaan juolahti äkkiä Heinon muistoon tarinan katkelma, jonka hän kerran Turun linnassa oli sattumalta kuullut … tarina marskin miekan taiasta. Hän paljasti sen huotrasta. Mutta myöskin talonpojat olivat marskin miekkaa katselemaan lähestyneet ja Savon miehen silmä oli heti terävästi tarttunut niihin merkkeihin, jotka miekan kamaraan oli taottu. Ja yhtäkkiä hän innostuen virkkoi:
— Siinä ovat kamarassa karjalaisen velhon merkit!
Hämmästyneenä katsahti häneen Heino ja lausui:
— Niin, se on karjalaisen raution takoma. Mutta mistä sen sinä tiesit?
— Minussa on sepänvikaa minussakin, rautio oli isänikin ja hän oli Karjalasta kotoisin. Noita merkkejä olen paljon nähnyt, sellaisilla oli seppien siellä ennen tapana takomansa loihtia ja karaista.