— Lujat ovat vielä jäät, ei ole tullut sadetta koko kevännä, ja talvi oli kova. Kuluu ainakin viikko, toista, ennenkuin laivaliike aukenee Viipuriin.
— Viikko, toista! Se on kokonainen iankaikkisuus hetkellä, jolloin meidän pitäisi heti, tuossa paikassa, päästä aukeille vesille! — Maltitonna käveli marski lattian poikki, nousi ikkunakohokkeelle ja silmäili ulos päivänpaisteiselle lahdelle, joka vielä valkoisena kimalteli tiukassa lumi- ja jääpeitteessään. Ja kuin itsekseen hän siinä puhui: — Ensi kerranpa tunnen nyt tämän Viipurin linnan vankilakseni, karkoituspaikakseni, johon mies on sidottu käsistään ja jaloistaan — jääkahleilla!
Heino kuunteli ääneti tuota marskille outoa kärsimättömyydenpurkausta, jonka hän arvasi johtuvan äsken saapuneista kirjeistä, mutta hän ei uskaltanut tyydyttää uteliaisuuttaan kysymällä, mitä viestejä airut oli tuonut. Mutta tuokion kuluttua kääntyi marski voutinsa puoleen virkahtaen tyynesti:
— Lähetä heti kaikki, jotka linnasta joutavat, korjaamaan koko laivasto purjehduskuntoon. Mutta malta… Se ei riitä sellaisenaan, meidän täytyy saada mukaamme tuhat miestä ja hevosta.
— Kyllä Viipurista laivoja saamme, virkahti Heino rohkaisevasti.
— Niin, välimme ovat hyvät porvariston kanssa. Käske appesi, pormestarin, hankkia meille pari kaunista laivaa lisäksi, — vaakunani on perään maalattava. Tykit sijoitetaan laivoihin.
— Entä miehistö, saako se uudet asepuvut, — purjehditaanko itään vai länteen?
Näin koetti Heino kautta rantain päästä marskin aikeiden perille. Joka kevät oli Kaarlo Knuutinpojan tapana tehdä laivastollaan retki Suomenlahdelle, milloin kurittamaan Eerikki Pommerilaisen merirosvoja, milloin Inkerin rannalle jäähdyttämään Novgorodin härnäävää esiintymistä, milloin taas Rääveliin tervehtimään kalparitarien suurmestaria tai Raaseporiin vierailemaan juron setänsä luo. Kun itään purjehdittiin, silloin kelpasi miehistölle kotoinen arkipuku, mutta läntisille retkille pukeuduttiin komeaan juhla-asuun.
— Uudet, uljaat puvut, huudahti marski vastaukseksi. — Parhaat aseet, kiiltävimmät varustukset! Sillä länteen nyt purjehditaan, kauas sinne suureen, kaivattuun länteen, jossa on miehen toiminnan ja maineen paikka, — siellä nyt miehen kuntoa kysytään!
Heinokin sävähti innostuksiinsa isännän lauseista, vaikkei hän vielä matkan varsinaista aihetta tarkemmin tuntenutkaan, ja hän kääntyi jo lähteäkseen toimittamaan hänelle annettuja tehtäviä. Mutta marski pidätti hänet: