Nyt Laurikin jo naurahti ystävällisesti:
— Veljesi olisi solkeni väkisin vienyt, mutta väkisin sitä ei tuosta ota kukaan, jos minussa henki lie. Mutta sinä, tyttö, sinä sitä pyydät — ota!
Ja hän rupesi solkea kauluksestaan irroittamaan. Mutta hän ei sitä vielä irroittanutkaan, vaan virkkoi:
— Entä sinä, mitä annat minulle sijaan, jos sinulle solkeni jätän?
Miksipä sen palkkiotta sinulle antaisin!
Punaiseksi karahti nyt tyttö. Hän mietti taas pakoon juosta — eipä tiedä, vaikka tuo mies hänet syliinsä koppaisi! Mutta hän ei kuitenkaan juossut pakoon, paikoiltaan vain vastasi:
— Saat toisen soljen sijaan…
Ja tyttö pistihe saunaan ja tuli sieltä tuokion kuluttua pieni valkoinen solki kädessään.
— Vaihdatko?
— Näytäs, virkkoi Lauri viivytellen. — Minun solkeni on sodasta tuotu…
— Mutta tämä on hopeainen, eikä siitä tappelua synny.