— Savotar oli, puvusta hänet tunsimme ja puheestakin ymmärsimme…
Erä-ukko vilkastui, mutta miehistä toiset säpsähtäen huudahtivat:
— Puheesta, — puhuttelitteko vainolaisen akkaa? Olisitte väistäneet katalaa!
Lauri keskeytti kertomuksensa, kun hän Tuiran hymyilevän näki, ja lisäsi lyhyesti:
— Hän keksi venheemme jo kaukaa. Ja pois soutaessamme näimme miehiäkin samalla törmällä. — Ja hän lisäsi vielä vakavana ukkonsa puoleen kääntyen: — Yksi niistä oli Suursavon Tarvainen!
— Sen jo arvasin, virkahti Suopelto, joka jo hänkin oli rantaan ehtinyt uutisia kuulemaan. — He uhkasivat tulla, syyskalalle tulivatkin!
Kuin kuloviesti se tieto levisi venhekunnasta toiseen, jotka juuri pyynniltään palasivat, ja hälinän ja hämmingin se synnytti hämäläisten saunarannalla. Naiset sitä toisilleen hätä-äänellä huutelivat, ja miehetkin jättivät kalanperkkuunsa kesken ja keräytyivät neuvottelemaan törmälle, missä Lauri ja Tuira saivat vastata satoihin kysymyksiin. Mutta Suopellon Leena-emäntä asettui kädet puuskassa miesten eteen ja huusi hätääntyneen päättäväisyydellä:
— Huomisaamuna ajaa Suopellon nuottakunta tavaransa venheeseen ja lähtee soutamaan kotiin päin!
Miehet hymähtivät ja Sipi koetti säikähtyneitä naisia rauhoittaa:
— Eihän vielä niin kiirettä … tässä nyt asiat ensiksi tuumataan!