— Niin, niin. Eljas on hyvissä kirjoissa Hellaassa. Kun sattuu matti taskuun, niin lyöttäydytään vain Eljaan seuraan, kyllä lohkeaa velaksikin jos mitä.
— Ja kun se ei vielä ihastuksesta päihinsäkään päässyt. Aivan on kuin olisi maitoa särpinyt koko illan.
— Se näettesen juontikin unohtui, kun siinä yksistä tuumin sivupöydän ääressä lerkutettiin. Ja olihan siinä vakava Juhanakin.
— Mutta kolmantena miesnä, se nähtiin. Niinhän se oli siinä Eljaan ja
Annin välissä kuin liika naula reen jalaksessa.
— Taisinpa olla, naureli Jussi. — Mutta varohan Eljas, ettet rupea kovin usein sääliskelemään — kapakkatyttöjä.
Siten ilveili kävellessään ensi joukko, joka palasi N.S:n vuosipäivän vietosta Hellaasta. Enemmistö siellä vielä jatkoi äänekästä iloaan. Savun, kitkerän ilman ja lasien kilinän seassa tulvaili alakerran isomman salin henkirei'istä ulos Aatu Kustavin laulu ja käheän köörin säestys, ja etäälle taisi erottaa sanat:
Älä sinä tyttö vielä itke itke sinä sitten vasta, kun toisella jalalla rukkia poljet ja toisella liekutat lasta.
II.
Yrjönkadun yläpäässä asuivat serkukset, Juhana ja Eljas. Kivimuurin kolmannessa kerroksessa oli pihalle päin heidän kaksi-ikkunainen huoneensa. Toisen edustaisella pöydällä oli auki Ruotsin valtakunnan laki, vieressä ylen tuttu »Schrevelius» ja vielä kaikenlaisten kaarien kopioituja luentovihkoja. Se pöytä oli Juhanan, juristin. Pöydällä toisen ikkunan edessä oli sekaisin kaikenlaista: kreikan kielioppi ja Shakespearin draamoja, Suomen kielen rakennus ja Johtavat aatteet, Kantin kritiikki ja almanakka, Giftas ja rukouskirja. Oli siinä vara valita.
Eljas viskasi sinne toisten joukkoon muutaman Suomi-kirjan, josta oli iltahämärässä katsellut suomalaisten kansojen sukupuuta ja haaroja, ja heittäysi takanojaan keinutuoliinsa. Hän oli suuren Suomen sillan suuri intoilija.