— Hyvästi. Pitää lähteä kotiin lukemaan. — Lassi pysähtyi portaille.
— Älähän nyt hätäile. Katsotaan, onko kirjeitä. Entä sinun tupakkasi?
Ja ylös rappusia kapusi Lassikin. Eihän siellä ollut kirjeitä. Pari miestä siellä seisoi etehisessä ja haukotteli, kädet housuntaskussa. Tarkoin he tähystelivät kaikkia sisään tulijoita, tutkiskellakseen tulisiko joku, jolla olisi jokunen viitonen liikaa matkassa. Kapakan puolelle meni Juhana tupakkia ostamaan, ja Lassi seurasi. Mutta sieltä ulos tullessaan oli heti kirous hänen huulillaan.
— No kehtaa ne nylkeä ihmisiä! Viisikymmentä penniä tuommoisesta tyngästä. — Sikaari oli hänellä hampaissa, sen hän oli muka säästääkseen ostanut. — Kokonaisen paperossipuntin olisi sillä hinnalla saanut!
— Mutta miksi sinä pyhä veli ostit niin kalliin?
— Viisi penniä luulin maksavan, eli kymmenen. Eivät sanoneet edeltäkäsin, sitten vasta, kun jo oli suussa, eivätkä enää takaisin huolineet.
— No onhan sillä Lassin ukolla varaa, vaikka ostaisi kuorman tuommoisia, lohdutti Eljas. — Kolme taloa ja kasat arkun pohjalla.
— Kasat! Mutta mihin tästä nyt lähdetään?
— Onko se Eljas käynyt Hellaassa, tuttavuutta jatkamassa, kysyi Antti.
— Eihän se vielä. Lyhyeenhän se sinun säälimisesi jäikin. Eikö sinua enää huoletakaan tuon tyttöparan tulevaisuus, vaikka lie ikäväänsä jo kuihtunut? — Juhana oli pitkin viikkoa tuolleen kiusaillut Eljasta, kun tämä sanoi Hellaan Annin kohtaloa aina mielihaikealla muistelevansa.