Samassa tuli Juhana, astui reippaana ja iloisena serkkunsa luo tämän huomaamatta.
— Soo, Eljas, joko sinä kuinka pitkälle olet päässyt?
— Ka Juhana! Niin missä suhteessa pitkälle?
— Juonnissa ja säälisi suhteen. Missä tyttösi on?
— Vastahan tuo pääsi tästä pyörähtämään, selitti Antti, joka iltaa suurimman osan oli äänetönnä itsekseen istunut ja kuunnellut vuoroin Eljaan ja tytön pakinaa, vuoroin toisien porinata. — Eljashan sitä on tuossa koko illan hakkaillut semmoisella innolla, että tuskin on parin ryypyn vanhaksi ehtinyt päästä.
— No sittenhän se alkaa valmistua.
— Luulisipa kylläkin. Mutta mikä sinut tänne lennätti? Olitko tätisi luona ja sen mamsellin kimpussa?
— Olinpa tietenkin ja nyt tulin teitä pois hakemaan. Mutta Lassihan näyttää jo melko pitkälle päässeen.
Yhä useammin oli Lassi kilistellyt. Poskensa punoitti, ja vähän alkoi jo kielensä sammaltaa, kun hän uusille veljilleen ystävyytensä tunteita selitti. Ja hyvin osasivatkin nuo hänen tunteitaan virittää: eipä arvellut Lassi enää rahalla sielua olevan.
— Kaunis röökynä, huusi hän muikeimmalla äänellään, kun Anni taas sisälle tuli, — jos toisitte meille paraita sikaarejanne kymmenkunnan, niin olisitte erinomaisen kil-kiltti.