— Näitäkö 50 pennin?
— Ei, rakas neiti, tule kysymykseen pennit eikä mar-markat, kunhan te tuotte, noilla hienoilla käsillänne.
Mutta kyllä siltä luistaa tuo tyttöjen mielistely, tuolta Lassiveljeltä! mairittelivat toiset. — Semmoisen sen pitää olla gentlemannin…
— Ja jos vielä saisin vaivata — kaksi punssia lisää. Se on teidän tuomananne kuin hunajaa.
— Alvanhan sinä panet tytön pyörälle. Kas kun punastuu. Sinulla on täällä mainiot paperit, veli Lassi!
— Ja armaani, käskekää valmistaa vähän suu-suussa purtavaa. Saanko ruokalistan.
— Älähän toki Lassi enää, johan tässä nyt kerraksi, esteli Antti, joka sääliskeli huonetoverinsa huomispäivää.
— Enkö minä saa tilata mitä tahdon, veljet, omilla rahoillani?
— Sitä minä tahtoisin nähdä, joka voipi kieltää veli Lassia…
— Semmoiset holhoojat…! — Toiset pitivät näet Lassin puolta hyvin ymmärrettävistä syistä.