— Niinpä näytti — sen aikaa kun olit kapakassa.
— Ei. Hän ei suvaitse kenenkään hyväilyjä, hän on luvannut…
— Ahaa! Vai itseäsi varten olet tilannut…
— Minä aion pelastaa tuon tyttöparan ihmiskunnan hylkylapseksi joutumasta.
— Oho! — Tänäänhän ne on arpajaiset, ensiksi edeltäpuolisen…
— Niin, minulla on todet aikeet. Kerran olen tuova hänet pois Hellaan savuisista saleista ja antava hänelle aseman yhteiskunnassa. Siihen menee vuosia, ja paljon pilkkaa saan kärsiä, mutta minä olen…
— Sinä olet höperö Eljas, pähkähullu, Lapviikin hullu! — Pitkäksi oli venähtänyt Juhanan naama, kun hän sen nosti näkyviin sanomalehden takaa. Haaveilijana hän aina oli Eljasta pitänyt, mutta moista mielettömyyttä! Puuska tuo toki vain lienee.
— Onko aikeeni sinusta niin rohkea? — Eljas oli odottanutkin jotakin tuommoista hämmästystä.
— Pane nukkumaan.
— Saadaanpa nähdä. Minä teen työtä.