— Eiköpä se Lassikin sentään tule, puhui Juhana, sivellen saippuata toiselle poskipäälle. — Onhan hyvä tutustua isoistenkin laitoksiin.
— Hyvin komeata siellä kuuluu olevan, sähkövalot ja muut, lisäsi
Eljas, jotakin sanoakseen. — Ja monensadan markan voittoja.
— Arpoja minä nyt en kumminkaan ostaisi, jos tulisinkin. Mutta mitäpä siellä? Olisi minulla kyllä jo mustat housutkin jalassa. — Arkihousunsa oli Lassi lähettänyt räätäliin, puhdistumaan enimmästä ryönästä, jota niihin oli sunnuntai-iltana tarttunut.
— Siistit housut.
— Ja tärkkipaidankin muutin tänaamuna. Lassi näytti.
Jo rupesi Juhana frakkiaan harjaamaan. Pieni se oli ja vanhaa kuosia, lyhyet typihaarukat takana, ettei rinnalta nappiin yltänyt. Eljas tuumasi, että siistimpi olisi toinen mustatakki, vaikka siinä vielä oli etupuoletkin, kuin tuo lyhythäntäinen, joka vielä noin huonosti istui ja näytti vanhalta.
— Mutta frakissapa siellä kuuluu pitävän olla, ilmoitti Lassi, — niin oli vasiten sanomissa.
— Eikä oltu pantu, kuinka pitkät haarukat pitää olla, kunhan se frakki on, lohduttelihe Juhana.
Kun Eljaskin ryhtyi juhlavaatteitaan katselemaan — hänellä ei ollut vielä parrasta vastusta, — niin rupesi Lassinkin yhä enemmän mieli tekemään. Paljon siellä kaiketi on muutakin hienoa väkeä.
— Olisikohan teillä kahta valkoista huivia, jos minäkin sentään lähtisin?