Ja niinpä, tullessaan pääkaupunkiin pitkän poissaolon jälkeen, esiintyi hän kaikissa asioissa, kaikissa seuroissa jyrkkänä uusien aatteiden miehenä; sillä hänen tulinen luonteensa pakotti hänet aina seisomaan äärimmäisten, kiihkeimpien riveissä. Ja kun hänellä oli sujuva puhelahja eikä hän sitä koskaan säästänyt, herätti hän piankin jonkinverran huomiota.
— Kas, tuossahan se istuu Eljaskin, hän jonka kanssa tuonaan väittelimme uskonvapaudesta ylioppilastalossa.
— Sekö sama, josta tässä toissa keväänä niin paljon puhuttiin, kun oli kapakkatytön seurassa julkisesti esiintynyt?
— Taisivat ne olla juoruja vain. Mutta eikö hän ole suuri idealisti, muistan, kun hän keltanokkana kerran N.S:n vuosipäivänä piti hyvin innokkaan, joskin samalla lystikkään puheen. Hyvänlainen puhelahja…
— Sama mies, mutta nykyjään on hän aivan »ympäriinskäännetty».
— Niin, toisiltanakin Hellaassa piti hän P.Y:n vuosiklubissa oikein jyrkän puheen, sättien valheeksi koko maailmaa, — nähtävästi oli Nordau'ta vasta lukenut. Omanvoitonpyynnin, egoismin ja intohimojen sanoi olevan ainoan yllyttimen ihmisellä, kaikki muut periaatteet ja ihanteet muka sulaa lörpötystä. Ja vähältä oli siitä syttyä riita, kun seura hajausi kahteen puolueeseen.
— Sitäpä olisi pitänyt olla kuulemassa. Hän puhuu, sen verran mitä olen kuullut, vakaumuksesta, ja hänen puheissaan on paljon totta.
— Onhan niissä. Mutta kuulisitpa hänen esittävän grisette-systeemin tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä meilläkin, niin sitten kai sinä häneen vasta mielistyisit!
— Sinä lyöt asian leikiksi, mutta minä pidän suuressa arvossa Eljasta ja hänen mielipiteitään, sen sanon suoraan.
— Lukisi kurssikirjojaan mies ja puhuisi vähemmän, niin olisi paljon parempi. Ja hoitaisi raha-asioitaan, nekin kuuluvat olevan hiidessä.