— Sinä heittäyt naurettavaksi, Eljas, tuolla kiihkoisuudellasi.
— Puolustatko sinäkin, Juhana, moista hävittömyyttä?
— En puolusta, mutta mitä se sinuunkaan kuuluu?
— Eihän tuo kuulukaan, ilettää vain ja suututtaa. Oikein minua säälittää tuo tyttöparka. Millaista elämistä sillä on aamusta iltaan ja yöhön myöhäiseen! Juoksua ja kuormia kuin kyytihevosella, ja sitten vielä tuommoista kohtelua.
— Onhan tuo vähän surullista. Eikä tyttö näytä olevan vielä kuin tuskin 17-vuotias.
— Tuskin 17, ja noin jo mierolle joutunut. Eikäpä taida parata siitään hänen elämisensä vanhemmuutenkaan.
— Eihän se kehuttavaa ole kapakkatytön eläminen.
— Tupakan ja viinan katkussa saapi raukka viettää päivänsä.
Minkähänlaiseksi tuo ajatellee tulevaisuutensa.
— Toivoneeko tuon parempaa, jos ajattelee vähääkään. Tyytyy siihen ehkä kernaastikin.
— Enpä usko. Tuoko muka miellyttäisi! Iätikö pitäisi sitten tuon sorjan vartalon olla joka juopporentun syleiltävänä ja hänen puhtaitten huuliensa kaikkien karvanaamojen nuoleskeltavina. Tyttö polo!