Kun milloin jostakin rapsahdus kuuluu tai näkyy jokin epäilyttävä varjo häämöttävän loitommalla, silloin aina silmä salamoi ja jäntereet nykähtävät. Mutta se ei ollut otus, ei viljaksi kelpaava, lammas se oli, joka pensaikossa hyppi, tai varis, joka lentoon lähtiessään latvoja rapisteli. Mitätön haaska!
Katua kävelee poliisimies yksin, vakavin, tyynin askelin, pää levollisesti pystyssä, kookas vartalo suorana, katua kävelee ylös, toista alas, päästä toiseen ja taas toiseen, kävelee tasaista tahtiaan vielä aamun valjetessa, kaupungin herätessä, liikkeen alkaessa. Hänen vaihtotuntinsa on kohta käsissä, hän lähtee lepäämään aloittaakseen ja jatkaakseen tointansa toisena iltana ja yönä. Hän on valvonut uinuvien turvallisuutta…
Nuku rauhassa sinä kaupunki, nuku pois, ne, jotka turvallisuuttasi vaalivat, ne ovat valveilla.
JUOPUNUT.
— Ka, jopa se alkaa olla puoliyö, pitää lähteä, neljään pulloonhan se jo taas taisi noustakin juonti. Tuletko Ville?
— Enkä tule, minä juon, pyhäpä tuo on päiväkin huomenna, niin miksen joisi.
— Niin mikset — juo vain. Yksinkö siinä aiot istua?
— Yksinkö? Mitä se patajuoppo, semmoinen kuin minä, vielä muuta seuraa kaipaisi kuin olutta. Hih! Olutta!
— Satut sille päälle, vihapäälle; mutta jos sittenkin lähtisit, johan ne kohta kumminkin ajavat.
— Enkä lähde, ajakoot, on tässä siksi poikaa, saavat tulla ja saat sinäkin. Jottako lähtisin, ja mitä varten ja minne? Mene sinä, mene pian, että aamulla jaksat aikaisin nousta henttuasi halaamaan, minä en tule, miksikä tulisin, kun mulla kerta on lysti, hiuh, — ja juon ja laulan ja reuhaan ja pauhaan … moron, moron. Tämä poika ei ole köyhä eikä kipeä.