— Mistä sinä nyt niille tuumille olet tullut? Tuskin toivonetkaan muualla missään saavasi helpompaa työtä, ja mitä palkkaan tulee, niin voisihan sitä vielä lisätäkin, sillä olen sinuun tyytyväinen enkä pidä muuttelemisista.
— Enhän minä muualle palvelukseen… Itsekseni olen aikonut ruveta elämään.
— Itseksesi! Yksinäinen, tyhjä mies!
— Yksinkään en aivan… Tuumat olisi, että jos akan ottaisi. — Melkeinpä punaisiksi karahtivat Jehun ohimot ja posket. Lakkiinsa hän pää kenossa katseli.
— Vai akoittua aiot! huudahtivat herrat melkein yhteen ääneen. — No kenen sinä niistä kolmesta … Tiinanko?
— Täältä se olisi puheissa Kiviniemen puolesta, jos vain patruuna…
— No koska sinulla niin vakavat aikomukset on, niin enhän minä tahdo estellä, sanoi apteekkari. — Joko sinä kuinka pian pois pyrit?
— Niin sitä on arveltu, että ehkä ensi pyhänä kuulutettaisiin, — tai vastako toisena.
Epäillen Jehu katseli patruunaa kulmain alta. Suoraan ei kehdannut, kun siinä kaikki irvistelivät…
— Heitähän se nyt toki toiseen! Eihän tässä niin kiirettä liene. Mutta onnea vain toivotan! — Patruuna hymyili ystävällisesti ja meni toiseen huoneeseen.