— Kuka pääsee sotamiehen yli… Jos kuolee, niin ne punssit juodaan hautaisiksi, tappasi kumpi tahansa.
Hämärähetki oli lopussa, lepäilijät nousivat tiloiltaan, telmivät siinä vielä hetkisen virkistyäkseen ja hajosivat sitten kukin omaan huoneeseensa muutamaksi tunniksi silmäilemään kirjan lehtiin jatkoksi siitä, mihin ennen päivällistä oli jäänyt. Lepotunnin mukana hävisivät sen tuumat ja mielialatkin, eikä kukaan enää muistanut veikkoja, punssipulloja, voittoja eikä tyttöjä. Ne palasivat mieliin ja keskusteluihin taas vasta kun ensi lepotunti joutui.
Muutamain päiväin kuluttua ihmettelivät toverukset päivälliselle mennessään, kun heidän syrjäisen korttelinsa edustaiselle kadulle keräysi hevosia ja ihmisiä kadun täydeltä, ja kaikki näytti niin juhlalliselta ja tasaiselta. Vaan samassa huomattiin ruumisvaunutkin: sehän olikin ruumissaatto, joka siitä oli lähdössä.
— Se on varmaankin faktori, joka nyt on kuollut.
— Jokohan tuo olisi näin pian kellahtanut. Sehän se on, näettekö, tuossa nousevat tytöt rekeen mustissa harsoissa…
— Kas vain. Eikö Akselin tee mieli lähteä ritariksi mukaan?
Sinä päivänä ei ollut päivällisenjälkeinen lepotunti niin hauska kuin tavallisesti. Kokoonnuttiin kyllä niinkuin ennenkin suurimpaan huoneeseen kahvia odottamaan ja hämärää viettämään, mutta tavallinen hilpeys ei päässyt valloilleen. Ei muistanut kukaan ehdotella korttipakkaa esille otettavaksi, ja viulu sai aivan rauhassa roikkua seinällä. Kepeät pilapuheet eivät luistaneet, melkein ääneti istuskeli kukin paikoillaan, mikä minkin ikkunan ääressä katsellen ulos, missä hämärä peitti talvisen maan ja hallavan taivaan yhä harmajammaksi ja väsyneemmän näköiseksi.
Matami toi kahvia. Hänkin huomasi, että mieliala oli puulaakissa vastoin tavallisuutta kankea ja raskas ja hän ihan ihmetteli sitä äänettömyyttä, mikä nyt vallitsi huoneessa.
— Saavat herrat nyt soittaa ja vaikka tanssiakin, ei ole enää kuolevaisista vastusta.
Mutta ei kukaan keksinyt yhtään sukkeluutta vastaukseksi tuohon lupaan, joka nyt tiesi mistä syystä melkein soimaukselta tuntui. Eikä ollut heillä matamin poistuttuakaan toisilleen mitään sanomista. Kahvit särvittiin äänettömyydessä ja tavallista varemmin nousivat miehet lähteäkseen taas kukin huoneeseensa.