Ja he tulivat sinne usein, joka päivä, väliin kahdesti. Pitihän heidän valvoa lempilaitostaan, tehdä kokeita, järjestellä uudelleen, huolehtia kaikesta — ja se vei aikaa ja työtä. Ja huolia oli paljo, uusia arvaamattomia huolia. Nuo uudet hautomalaitoksetkin antoivat alituista pään särkyä. Uusia kanoja saadakseen lisäksi laitokseensa olivat isännät heti päättäneet käyttää hyväkseen ulkomaisia hautomalaitoksiaan. Ne sullottiin osviittojen mukaan munia täyteen ja pidettiin yöt päivät lämpimillä. Kolmen viikon perästä, kun kansi avattaisiin, piti sen alla olla valmis poikue eläviä kananpoikia.
Määräpäivänä kokoontuivat kaikki isännät Kanalaan ollakseen läsnä tuossa juhlallisessa avaamisessa. Rouvat oli otettu mukaan ja lapset.
— Kuuletteko, arkusta kuuluu selvää piipitystä, väitti Asp, runoilija, jolla oli vilkas mielikuvitus.
— Eikö totta, ne ovat kananpojan ääniä, täydensi Pekuri, laulunopettaja.
— Seisokaa tässä ympärillä kun avaan kannen, että otatte vastaan, jos ne lähtevät ulos hyppimään, neuvoi Timonen, tirehtöri.
Henkeä pidätellen odotettiin kannen avaamista. Se narahti, kohosi vitkalleen ylös. Peite nostettiin varovasti syrjälle. Sen alla oli joukko — kovaksi paistuneita munia.
— Merkillistä!
— Olisiko arkku ollut liian täysi?
— Joku tässä on epäkunnossa. Kenties on ollut liiaksi lämmintä, koska munat ovat paistuneet.
— Niin, arvatenkin liiaksi.