No, alku aina hankalaa. Piti koettaa uudella yrityksellä: vähemmän munia, heikompi lämmin, aika pidennettiin neljäksi viikoksi. Ja opettajat neuvottelivat sillävälin ja väittelivät oikein tieteen kannalta ja tulivat neljännellä viikolla siihen johtopäätökseen, että nyt arkussa täytyy olla eläviä kananpoikia. Taas kokoonnuttiin, kansi narahti ja kohosi ja sen alta virtasi ummehtunut, mädännyt löyhkä umpinaisesta laatikosta.
— Johan minä alussa epäilin näitä uudenaikaisia keksintöjä, väitti
Hemming, jonka vanhoillisuutta tuo kutkutti.
Se oli masentavaa. Mikä oli syy tuohon kunnottomuuteen? Oliko kone kelvoton vai vikako käyttäjissä? Sitä mietittiin ja punnittiin, vaan kun kolmaskin yritys meni yhdellä lailla myttyyn, huomattiin yhtiökokouksessa viisaimmaksi ja varmimmaksi turvautua vanhaan munanhauvontakeinoon, joka sitä paitsi oli luonnollisinkin. Kanat saivat itse hautoa munansa ja poikia läksi syntymään.
— Mutta mitä teemme nyt näillä kalliilla koneilla, jotka nielivät puolet pääomastamme?
— Ne säilytämme muistomerkkeinä uudenaikaisista aatteista, ehdoitti
Hemming ilkeästi nauraen.
* * * * *
Samassa yhtiökokouksessa, jossa tämä tärkeä päätös tehtiin, oli muitakin ikäviä ja huolestuttavia epäkohtia harkittavana. Oli kun luonto ja sallimus tahallaan olisivat liittyneet vaikeuttamaan heidän yrityksiään ja riistämään heiltä toivotun voiton käsistä pois. Kanatkin olivat oppineet pahalle tavalle, ne söivät itse munansa, joita isäntäin olisi pitänyt syödä tai myödä. Eikä niille ollut apua mistään, eipä voinut palkata joka häkin kohdalle vartioita riistämään munat, heti kun ne olivat munitut.
— Mutta pitää järjestää siten, että kanat eivät voi syödä muniaan, neuvoi Terman, tilintarkastaja.
— Niin pitäisi, vaan miten?
— Esimerkiksi pantaisiin kanat munimaan verkkoon, jonka silmukkain läpi muna putoaisi alas höyhenillä täytettyyn laatikkoon; silloin verkko olisi kanan ja munan välissä.