Kusti kulki naimapuuhissa, vaikk'ei ilennyt suoraan sanoa kaikille kysyjille. Vuosikauden, toista oli hän ollut leskimiehenä, vaan siihen yksin elämiseen hän ei taipunut tyytymään, vaikka olikin jo viidenkymmenen vuoden korvissa, ylikin. Ei ollut Kustilla tosin kuin tavallinen torpan maa, mutta emännätön elo kävi siinäkin työlääksi. Itse oli hänen nytkin koko syyskauden täytynyt ruokkia lehmät ja hoitaa maidot ja voit ja siihen lisäksi vielä lapsetkin, mutta se kävi ajan oloon tympeäksi miehiselle miehelle. Eikähän siitä sitten paljo muuhun joutanutkaan. Ja piikaa taas ei raskinut pitää, ja jos olisi juuri raskinutkin, niin yhdellä tiellähän se siinä meni eukkonakin, ei tarvinnut palkkoja maksaa ja se on aina tarkempi toimissaan.
Sovion Kusti oli päättänyt ottaa eukon ja oli sitävarten käynyt Hakosen Sohvin puheilla. Sohvi ei tosin enää ollut nuori eikä kaunis, mutta Kusti oli syystä kyllä arvellut, että tokkopa tuota enää sen kauniimpaa saaneekaan, ja Kusti tiesi sitäpaitse, että Sohvi oli piikana palvellessaan säästänyt rahaakin toista sataa markkaa, toiset sanovat olevan kolmattakin sataa.
Sohvi oli suostunut, ja jo joulun alla pari viikkoa asunutkin Kustin pirtissä, järjestänyt taloutta, korjaillut vaatteita ja sensemmoista puuhaillut. Ja hyvin tuo oli tuntunut käsistään tekevältä ja muutenkin laatuihmiseltä.
Nyt oli pantava kuulutuksiin … mutta se ihme, missä se nyt virkaili. Pimeäksi alkoi käydä ilta, rovasti saattoi mennä ulos tai sulkea kansliian ja siitä tuli taas joutavata viivytystä. Kusti oli kirkolle ajaessaan yhdellä tiellä käynyt myllyssä, ja Sohvin piti jo aamulla lähteä Alatalolaisten reessä … mutt'ei kuulunut… Helkkarin akka, kun tässä odotuttaa iltakauden … vai olisiko tuota ruvennut jänestämään. Oli se pari kertaa moittinut pirtin hataruutta ja särpimen vähyyttä … vaan hänen laiselleen siinä oli pirttiä tarpeeksi ja ruokaakin … olisi sinne yhtäkaikki voinut saada nuoremmankin emännän ja mehevämmän.
Kustia suututti, hän meni pahantuulisena pirttiin ja rupesi siellä pakinoihin kirkkomiesten kanssa. Eihän hän taasen — herra jumala — saattanut yksinkään mennä kuulutuskirjaa ottamaan, ja huomenna se oli jo pyhä. Ja sitten sitä taas piti ensi pyhän tienoissa taivaltaa tänne kolmatta peninkulmaa, ja tuliko se sitten silloinkaan, kun kerta ruvennee juonittelemaan.
— Leskimiessäkö se Sovion Kusti vielä elää? kysyi muuan kääntyen
Kustin puoleen, joka siinä istui happamin mielin.
— Leski…
— Eikäkö ole aikomustakaan enää eukkoa ottaa?
— Minkä lie vähän ollut aikomustakin, tokko tuosta enää tolkkua tullee.
— Miksei tulisi … vai niinkö rupesi suivauttamaan?