— Ikääkinhän tässä jo rupee tulemaan siksiverran…
Kusti oli hyvin välinpitämättömänä, ikäänkuin ei asia olisi häntä koskenut ensinkään, vaikka se sattui juuri arimmalle kohdalle. Imi vain piippua ja oikoi saapasvartta.
— Mikäs ikä se Sovion Kustilla vielä on, paraat vuodet vasta, puuttui uusi tulija puheeseen. Hankalaksikinhan tuon luulisi käyvän emännättömän elon siksi suuressa talonpidossa … mitä siellä kuuluu olevan, lehmiäkinkö parittain…?
— Kaksi, kolmas vasikka.
— Entä sitten muut emännyydet talossa.
— Vähänhän sitä, minkä lie maallista mökin hoidossa, mutta työpaikka siinä sentään olisi emännällä noitten lastenkin kanssa, kovin käypi toisinaan työlääksi miehiselle miehelle, eikä kannata paljo piikojakaan pitää läpi vuoden… Mutta tokko noita olisi enää emännäksi tulijoitakaan ukkorähjän pirttiin…
— Heh, miks'ei olisi, vaikka monittain, vauraasti elävään mökkiin, sen takia vain ei tarvitse yksin jättäytyä.
Siinä juteltiin kotvanen, yksi ja toinenkin puuttui puheisiin. Ja Kustinkin mieli rohkeni toisen sanoista, hän rupesi ajattelemaan, että kylläpä hän taitaisi saada pätösemmänkin emännän mökkiinsä kuin tuon vanhan ja juonikon Sohvin, — pysyköön omillaan, kun ei oikealla tahtone tulla. Joku esitti puheen lomaan, että miks'ei esimerkiksi Pesosen Sanna Lahdenpohjasta sopisi Sovioon emännäksi, rivakka ja työhön pystyvä tyttö, joka jo nähdäkin oli siksi soma, ettei toista rinnalle. Ja sekin kyllä kernaastikin lähtisi.
— Poikahan sillä Sannalla kyllä on parivuotias, mutta ei suinkaan se siltä ole pilassa.
— Eipä hyvinkään, toisti Kusti, joka siinä nuortui ja innostui muistellessaan Sannan kookasta vartta ja pyöleviä muotoja ja verratessaan niitä raihnaisen Sohvin kuihtuneisiin. — Siinähän se hänenkin poikansa menisi missä omatkin … mutta sitä lähtemistä en takaa.