Mutta Kustiapa ei naurattanut. Siinä hän seisoi vielä hetkisen häpeissään ja ällistyneenä, käveli sitten puutarhaveräjän luo, valjasti hevosensa, istui rekeen ja lähti yksin yönselkään ajamaan tietä Saunaperään päin. Leskeksi hän siltä retkeltä jäi ja ihmiset arvelivat, että eikö tuo nyt jo leskeksi jäänekin. Ja siltä se tuntui jo Sovion Kustista itsestäänkin.
1892.
HARVINAISTA MUSTASUKKAISUUTTA.
Seurassa, jossa meitä istuskeli neljä, viisi henkeä, naisia ja miehiä, oli juuri kerrottu veres esimerkki, kuinka äärimmäiseen ilkeyteen asti mustasukkainen voi sulhanen olla morsiamestaan. Silloin virkkoi eräs seurassa oleva vanhapoika:
— Mutta minullepa on elämäni taipaleella kerran sattunut sellainenkin merkillinen seikka, että jouduin erään naisen kanssa kilpailijaksi muutaman tytön suosiosta. Niin, me olimme suorastaan »rivaaleja» ja hän, nainen, oli äärettömästi mustasukkainen minuun, miehiseen mieheen.
— Minkälaiset ne sellaiset suhteet olivat? Miten se oli mahdollista? utelivat toiset seurassa.
— Niin, sanokaas itse. Jos malttaisitte kuunnella, niin kertoisin koko jutun.
— Antaapa tulla vain, niin saammehan arvostella.
Kertoja oli, kuten mainitsin, vanhapoika ja kun usein olen huomannut, että sellaisilla on vilkkaanlainen mielikuvitus mikäli heidän omiin lemmenjuttuihinsa tulee, niin en mene takuuseen kaikkien kohtien todenperäisyydestä. Mutta todeksi hän juttunsa vakuutti. Hän kääräsi hyppysellisen tupakkia silkkipaperiin, lieritti siitä itselleen paperossin — sekin oli hänen vanhanpojan tapojaan — ja sytytti sen. Ja näin hän kertoi:
* * * * *