Mutta ihmiset silmäilivät epäillen tuota onnellisuutta. Mihinkäpä se ihminen luonnostaan pääsee, sanoivat he, Lemminkäisellä ei ole koskaan ollut taipumusta vakavaan yksavioisuuteen, miten käynee kun kuherruskuukausi on lopussa, miten vain käynee…?
1891
MATIN PÄIVÄT.
Esko oli noin viikon, toista ollut vetäytyneenä vähän syrjemmäs maailmasta, s.o. pöytätoveriensa alituisesta seurasta. Ainoastaan pari kertaa oli hän tällävälin pistäytynyt kapakassa, istumassa vanhan, tutun juttelupöydän ääressä, vaan silloinkin oli hän aikusin illalla sangen juhlallisena noussut ja lähtenyt… Oli töitäkin ja johan tässä nyt muutenkin jouti vähän asettumaan … niin oli hän mutissut mennessään. Tosiasia oli, että Esko kulki lemmen mietteissä, vaikk'ei hän ollut puhunnut siitä kellekään eikä tahtonut sitä millään hinnalla ilmaista. Hän tosin epäili, että muutamat hänen ystävänsä olivat siitä puoliarvaamalla saaneet jotakin vihiä ja päätti nyt ruveta puheissaan ja esiintymisessään kahta varovaisemmaksi. Sillä hän tunsi itsensä, omat heikkoutensa ja tunsi toverinsakin. Hän tiesi, että se olisi surmaksi koko hänen tuumalleen, jos se ennenaikojaan joutuisi noitten toisten hammasteltavaksi ja arvosteltavaksi. Ei, suu tuppeen nyt ja syrjään maailmasta! Olipa jo aika, että hän, Esko, joka jo melkein kulki vanhainpoikain kirjoissa, rupesi ajattelemaan elämän vakavampaakin puolta, kotia ja perhettä, ja että hän ajatteli sitä kerrankin miehevästi ja päättävästi.. Ja toimi sen mukaan.
Ja hän ajatteli sitä nyt taas hyvin vakavasti ja päättävästi päivällisen edellä astellessaan virastosta kotiinsa. Hän oli nyt todellakin melkein rakastunut, se tuntui niin somalta, se häntä ilahdutti, mutta samalla miltei puolittain hävettikin. Hän seisoi vielä hieman epävarmalla pohjalla, ja se häntä juuri huoletti, sillä hän tahtoi nyt kerran repästä itsensä entisyydestään irti ja rakentaa elämänsä tulevaista onneaan varten. Nyt vihdoinkin oli se hänelle mahdollista, kunhan hän nyt itse vain toimi johdonmukaisesti ja pontevasti ja pysyi uskollisena uudelle päätökselleen. Ja hänen täytyi pysyä. Olihan hän vakuutettu, että hän oli täydellisesti kyllästynyt entiseen poikamiehen elämäänsä, tuohon ainaiseen ummehtuneeseen ravintoelämään iltatoverien seurassa … niin, hän tunsi tuon tyhjyyden ja sieluttomuuden, hän halveksi tuota elämätä, hän halveksi sitä jo perinpohjin…
— Tulethan teaatteriin illalla, kysyä tokasee silloin juuri vastaantuleva toveri Eskolta, kun hän parastaikaa kävelee näissä päättävissä mietteissä ja jo on ehtinyt tuumaamaan, kuinka hän vielä tänä iltana kautta rantain tytölleenkin kuvaileisi, miten hän halveksii tuota entistä elämätään.
— Teaatteriin … enpä tiedä varmaan, luultavasti en tule, mulla on vähän muualle menoa.
— Laiminlyöt premieerin, sitäpä ei lie monasti tapahtunut! Vai valmistatko itseäsi sopivalla tavalla huomisiin Matinpäiviin? Tapasin Matin illalla ja varmana voit ollakin, ettei hän nytkään tule häpäsemään itseään.
— Se on tietty, hän kyllä osaa.
— Siis tavataan huomisiltana?